W historian oikeussaleissa

Munchenin oluttupavallankaappausyrityksen jälkeisessä oikeudenkäynnissä Adolf Hitler linjasi, että heidän tekemistensä oikeellisuus tuomitaan historian oikeussaleissa, eikä juttua istuneessa paikallisessa alioikeudessa. Noihin aikoihin ja erityisesti vähän niiden jälkeenhän kyseessä oli Saksassa varsin suosittu mies. Mutta niistä historian oikeussaleista tullut tuomio oli eittämättä langettava. Tätä Hitlerin lausahdusta olen viimeaikoina mietiskellyt lueskellessani lehtien kirjoituksia Yhdysvaltain presidentistä, joka tulee jäämään historiaan kaikkien aikojen huonoimpana.

Aika reipas kannanotto heti uran päättymishetkellä. Maailman historia tuntee monta suurmiestä, jotka ovat vallasta luopuessaan hyvin epäsuosittuja, mutta joiden ”legacy” on historian oikeussaleissa noussut suurmiessarjaan. Erityisen suosittuja historiallisten silmälasien takaa ovat johtajat, jotka ovat kaukonäköisesti tehneet vaikeita ja tekohetkellä epäsuosittuja ratkaisuja, jotka jälkikäteen osoittautuvat oikeaan osuneiksi. Tietysti ei ole mitenkään selvää, että nuorempi Bush tulisi kuulumaan tähän kategoriaan, muttei se mahdotontakaan ole. Asiaa käsiteltäessä on syytä pohtia, miksi W on epäsuosittu ja voivatko päätökset osoittautua oikeiksi.

Ensimmäisenä usein mainitaan Irakin sota. Tietysti sodan aloitussyy ”weapons of mass destruction” oli eittämättä virheellinen ja sodan aloitusmotiivit ovat vähintäänkin epäselvät. Rahaa on palanut turkasen paljon ja ihmisuhrejakin on tullut huomattavia määriä. Tässä kohdassa W:llä on kuitenkin aito mahdollisuus kaukonäköisten kategoriaan. Jos Irakista kehittyy vakaa ja jotenkuten demokraattinen tai edes ihmisten perusoikeuksia kohtuullisesti noudattava yhteisö, pysyvästi, on transitiovaiheen inhimillinen tuska lopputuloksen väärtti. Tämä kehitys olisi omiaan mahdollistamaan joten kuten kestävän rauhan alueelle – ja mahdollistaisi Irakin suurten öljyreservien tuonnin markkinoille. Pitää myös muistaa, ettei vallasta todellakaan syösty mitään pehmeiden perhearvojen miestä ja öljyn vientihän oli rajoitettua kauppasaarron vuoksi. Parhaassa tapauksessa Irakin sotaretken pitkän aikavälin inhimillinen tase jää selvästi plussalle. Eri asia on kattaako tämä inhimillinenkään etu amerikkalaiselle veronmaksajalle aiheutuneita kuluja, vaikka halventuneen öljyn maailmanmarkkinahinnan vaikutuskin huomioitaisiin.

Toisena kysymyksenä nousevat esiin Guantanamo ja ihmisoikeusloukkaukset. Hallintohan ei ole suostunut antamaan terrorismiin liittyen pidetetyille kumpaakaan sotavangin tai rikollisen asemaa. Lisäksi on ollut ilmeistä, että jonkin verran on kidutettu. Sotavangin kidutusta ei tietysti oikeuta mikään, mutta tapahtumaisillaan olevan vakavan rikoksen kuten massiivisen terrori-iskun estämiseksi tehty ”verekseltään” kiinnisaatujen ”tehostettu kuulustelu” kiireessä on vaikeampi tapaus – juridisesti kyse olisi oikeuttamisperusteena hätävarjelusta tai pakkotilasta. Lisäksi muitakin kansalaisoikeuksia on rajoitettu ihmisten suojelemisen nimissä.

Tässä asiassa itsekin olen hyvin kriittinen W:n hallintoa kohtaan ja uskon sen menetelleen monessa kohdassa yksiselitteisen väärin ja vielä useammassa kohdassa liioitellen. Mutta toisin kuin suurin osa lehdistöstä, tiedostan, että saatan hyvinkin olla väärässä. Kun W:llä ja jatkossa Obamalla toisin kuin suurimmalla osalla kirjoittelijoista, on maailman voimakkaimpien tiedutelupalveluiden tietolähteet käytettävissään, kukaan keskivertosuomalainen ei voi tietää, millaisia intressipunnintoja päätöstä valmisteltaessa on tehty. Ei liioin tiedetä millaisia pakottavia salaisia syitä päätösten tekemiselle on milloinkin ollut. Näissä kysymyksissä salassapitoajat ovat pitkiä ja allekirjoittanut on varmasti eläkkeellä, ennen kuin voidaan kaiken informaation pohjalta varmuudella sanoa, millainen kuva näistä W:n päätöksistä historiaan jää. W saattaa kuitenkin saada maineensa takaisin jo paljon nopeamminkin – ainakin kotimaassaan. Jos Obama purkaa joitain W:n hallinnon toimia ja niiden ansiosta muslimiterroristit tekevät uuden massiivisen terrori-iskun USA:aan, nousee W kansalaistensa silmissä presidentiksi, joka uskalsi suojella kansalaisiaan eurooppalaisen ja ultraliberaalin lehdistön kritiikistä piittamatta... Ja jokainen voi päätellä, mitä se tekisi Obaman suosiolle. Tätä skenaariota ei varmaan kukaan toivo.

Entäs sitten talous. Tietyiltä osin anna olla -kapitalismi on epäonnistunut, mutta vain pieneltä osin. Jos yrityksen ei voida antaa mennä konkurssiin, sitä pitää voida säännellä. Laissez-fairen raja meneekin siinä, että päätöksiä tehtäessä pitää ottaa huomioon myös konkurssin uhka ja koko sijoitetun pääoman menettämismahdollisuus. Jos on mahdollisuus hakea korkeaa tuottoa ilman korkeaa riskiä, koska valtio viime kädessä pelastaa, ei järjestelmä ole terve. W ei huomannut säännellä tarpeeksi firmoja, joiden ei voi antaa kaatua, mutta ei kyllä säännellyt moni muukaan valtiojohtaja.

Eurooppalainen tapa syyttää finanssikriisistäkin yksin republikaaneja on kuitenkin väärä. Kriisin ytimessä kun olivat demokraattien lempilapset, eli puolivaltiolliset asuntoluottolaitokset, joiden toimintaperiaatteen voisi kansanomaisesti pelkistää: ”Asuntolainoja maksukyvyttömille”. Tästä pitäisi oppia myös se, että jos poliittisin perustein lainataan persaukisille rahaa, niin voi olla, ettei rahoja makseta takaisin. Hyvä oppi vasemmistolaisille ympäri maailman. Tätä W yrittikin hillitä, mutta demokraatit vastustivat, kun kaikilla ihmisillä on oikeus omistusasumiseen!

Vapaakauppakysymyksissä W:n hallinto on alun tyylivirheiden jälkeen ollut reilu. Toivottavasti Obama ei tuo uskottavaa muutosta ainakaan tähän kohtaan. Veroja on varmasti aatteellisestikin alennettu ja julkista sektoria pienennetty, mutta tämä ei kyllä pääosin ole syy amerikkalaisten tyytymättömyyteen. Eivät he haluakkaan pohjoismaista korkeiden verojen hyvinvointivaltiota.

Pahimpana ongelmana W:n talouspolitiikassa pidän piittaamattomuutta valtiontalouden alijäämästä. Se kuitenkin on perustunut pääosin turvallisuuspolitiikan menoihin, joiden perusteltavuus selviää vasta vuosien kuluttua. Oikein olisi kuitenkin ollut maksattaa edes osa näistä kuluista nykyisillä veronmaksajilla, eikä siirtää niitä heidän lastensa taakaksi. Mutta on syytä muistaa, että EU:hun verrattuna Yhdysvallat ei kuitenkaan ole kovin velkainen.

Lisäksi täytyy todeta, että W;n hellimä vakuutusterveydenhoitomalli ohjaa turhiin hoitoihin ja on kallis. Siellä on aito kallis virhe.

Mutta se, miten W jää historiaan talouspresidenttinä riippuu paljon Obamasta. Jos hän säilyttää hyvät osat ja korjaa virheet, W menköön historiaan talouspolitiikkaa ymmärtämättömänä, mutta ei sekään vielä varmaa ole. Talouspoliittisilla päätöksillä on pitkäaikaisia vaikutuksia.

Bush on erityisesti euroopassa epäsuosittu myös tiukasta arvokonservatiivisuudestaan, jota hän on toteuttanut esimerkiksi nimittämällä linjansa mukaisia jäseniä korkeimpaan oikeuteen. Tästä puolesta W en pidä ja olen iloinen esimerkiksi Obaman päätöksestä ryhtyä rahoittamaan ehkäisyhenkisiä ja abortinkin hyväksyviä avustusjärjestöjä.(Alkujaan tiettyjen avustusjärjestöjen syrjiminenhän on yksi Reaganin harvoja päätöksiä, joista ei voi olla ylpeä). Vaikka en näissä asioissa W:n linjaa hyväksykään, on ihan turha luulla, ettei amerikassa edelleen moni olisi hänen kanssaan samaa mieltä. Kotimaan epäsuosio johtuu pääosin muista asioista ja arvokysymysten kulttuurisodan rintamalinjat ovat edelleen keskellä Yhdysvaltain äänestävää kansanosaa, vaikka pelkästään suomalaista mediaa seuraava toisin voi luullakin.

Toisin kuin suuri osa suomalaisesta toimittajakunnasta, minä en väitä tietäväni miten W jää historiaan. Tiedän kuitenkin, miten toivon hänen jäävän historiaan. Toivon, että W muistetaan presidenttinä, joka kaukonäköisesti synnytti lähi-itään demakraattisen ja vapaan valtion, joka mahdollisti laajemman rauhan ja vakauden alueella. Toisaalta toivon hänet muistettavan presidenttinä, joka lyhytnäköisesti rajoitti yksilön oikeuksia liian pitkälle, mutta pystyi tuhoamaan suuren osan järjestäytynyttä muslimiterrorismia.

Talouden osalta toivon W:n kaudesta opitun, ettei valtiontalouden alijäämiä pidä vähätellä ja että yrityksen toimintaympäristö ei voi olla sääntelemätön, jos yrityksen ei voida antaa mennä konkurssiin. Lisäksi toivon, että W kauden jälkeen ymmärretään, että sosiaalisin perustein annetuissa luotoissa on sellainen riski, että ne voivat laajassa mittakaavassa jäädä maksamatta. Vapaakaupan osalta W voi tulla muistetuksi lähinnä silloin, jos Obama olennaisesti muuttaa linjaa protektionismin suuntaan. Sitä en toivo.

Lisäksi toivon, että W muistettaisiin viimeisenä republikaanipresidenttinä, joka vartioi tarkemmin ihmisten makuhuoneita kuin lompakkoja.

Nyt vain odotellaan historian oikeussalien tuomiota, ainakin parikymmentä vuotta. Oikeuden pyörät pyörivät tunnetusti hyvin hitaasti!