Missä Jaskari, siellä populisti!

Verohallitus on valmistellut valtakunnallista ohjetta varallisuuden arvostamisesta perintö- ja lahjaverotuksessa. Eduskunnassa on noussut asiasta härdelli, jota ovat olleet aloittamassa aamu-tv:ssä esiintyneet Harri Jaskari ja Jouko Skinnari. On kuulemma väärin, että virkamiehet tällä tavoin kiristävät veroja. Virkamiesten salaliittoa, verovelvollisten luottamuksen pettämistä jne. Perintövero on epäsuosittu vero(osin kyllä aiheetta) ja sillä on helppo kerätä irtopisteitä. Nyt on kuitenkin rakennettu poliittinen kohu tietoisesti vääristelemällä faktoja.

Poliitikot voivat tietysti halutessaan muuttaa verolakeja, mutta on se kumma, jos säädettyä lainsäädäntöä ei viranomainen saa yrittää toimeenpanna, ilman poliitikkojen aiheuttamaa kohua.

Perintö- ja lahjaverolain(PerVL) 9 ja 21 §:n nojalla perintö- tai lahjaveron perusteeksi tulee laittaa käypä arvo saantohetkellä. Jos siis lahjoittaa 10000€, vero maksuunpannaan 10000€:sta. Pörssiosakkeita lahjoitettaessa arvo katsotaan saantopäivän kurssista. Tästä ei liene kellään nupisemista. Jos kuitenkin saadaan yritysvarallisuutta tai kiinteistöja, ei omaisuuden arvon määrittäminen ole yhtä helppoa. Kun ihminen perii vaikkapa maatilan, on verohallinnon tehtävänä kuitenkin nykyisen lainsäädännön mukaan maksuunpanna vero käyvästä arvosta. Siis arvosta, jolla maatilan joku haluaisi ostaa. Eli siis jos perii 100000€ edestä metsää, tulisi maksaa sama vero kuin 100000€ rahaperinnöstä. Tätä Harri Jaskari ilmeisesti vastustaa.

Kun ihminen perii omaisuutta, jolle ei ole julkisesti noteerattua arvoa, verohallinto joutuu arvioimaan omaisuuden arvon. Arvon määrittäminen tapahtuu siten, että verohallinnon tulisi kyetä näyttämään vapaata näyttöharkintaa soveltaen saadulle omaisuudelle arvo, jonka riippumattomat tuomioistuimet hyväksyisivät, mikäli verovelvollinen arvostuksesta valittaa. Laissa ei ole säännöstä siitä, mikä on käypä arvo(omaisuuden arvo määritetään markkinataloudessa markkinoilla). Laissa ei liioin säädetä kuinka käypä arvo määritetään, vaan arvioinnissa voidaan käyttää kaikkia niitä tosiasioita, joiden pohjalta arvo voidaan uskottavasti osoittaa.

Verovirastot ovat laatineet arvostusohjeita, jottei ihmisten verotus perustuisi mielivaltaan ja jotteivät hallinto-oikeudet tukkiutuisi valituksiin. Arvostamisessa on pyritty käyttämään tilastoviranomaisten kauppahintatilastoja ja muita tutkittuja arvoon vaikuttavia tekijöitä. Arvostusohjeet on jouduttu tekemään varovaisuutta noudattaen, jottei vain kävisi niin, että hallinto-oikeus antaisi tuomioita, joiden mukaan arvostusratkaisu on ollut liian suuri. Niinkuin yleensä, jos näyttö on epäselvä, valtio kantaa riskin. Sen, että ihmiselle ei laiteta veroa epäselvän näytön pohjalta, ei yleensä tulkita tarkoittavan sitä, ettei viranomainen saa yrittää hankkia parempaa näyttöä, jotta lakia voitaisiin soveltaa oikeiden faktojen pohjalta. Harri Jaskari kuitenkin vastustaa faktojen selvittämistä.

Verohallinto on nyt pyrkinyt valmistelemaan ohjeen, jolla valtakunnallisesti yhtenäisin perustein parhaita uusia arvonmäärityskeinoja soveltaen pyritään antamaan ajantasaiset ja kansalaisia asuinpaikasta riippumatta yhdenvertaisesti kohtelevat työvälineet laissa säädettyjen tehtävien hoitamiseen. Äkkiä ajattelisi, että tällaista ohjetta kritisoitaisiin, jos se ei osoittaisi entisiä välineitä paremmin saadun omaisuuden arvoa. Tätä eivät kuitenkaan poliitikot väitä, eivätkä väittäneet myöskään sidosryhmät (MTK, Suomen yrittäjät jne..), kun niitä valmistelutyössä kuultiin. Tässä kuten kaikissa aikaisemmissa yhtenäistämisohjeissa on myös todettu, että arvostusohjeen mekaaniset laskentaperusteet väistyvät, jos omaisuuden arvo voidaan paremmin määrittää. Kyseessä ei siis ole mikään laki.

Lisäksi myös uuden arvostusohjeen kohdalla verovelvollinen voi aina valittaa hallinto-oikeuteen, jos uskoo voivansa näyttää verohallinnon arvioineen omaisuuden väärin(tuskin tulee tapahtumaan, kun arvostusohjekin on varovainen). Aina saa siis osoittaa parempaa selvitystä. Lainsäädännössä ei ole muuttunut mikään, on vain luotu ajantasaiseen tietoon perustuva työväline, jonka osalta kukaan ei ole väittänyt sen osoittavan korkeampia arvoja, kuin lainsäädännön mukaiset käyvät arvot. Äkkiä ajatellen tuntuisi, että asiaa valmistelleet virkamiehet ovat tehneet sitä työtä, jota varten heidät on palkattu.

Kyllä tässä yksittäinen verolakimies on vähän hukassa. Aina olen luullut, että virkamiehen tehtävä on yrittää toimeenpanna säädettyjä lakeja oikein. Olen luullut, että muun kuin likvidin varallisuuden perimistä tulisi suosia vain sen verran kuin sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevissa pykälissä on säädetty. Olen luullut, että vero pitää yrittää maksuunpanna lain mukaisesti käyvästä arvosta, jos siitä on parempaa näyttöä kuin aiemmin. Ilmeisesti Jaskari on kuitenkin sitä mieltä, että jos uutta parempaa tietoa käyvästä arvosta on käytettävissä, sitä ei saa näyttöharkinnassa ottaa huomioon, vaan ratkaista asiat virheellisen ja vanhentuneen tiedon pohjalta.

Kyllä tässä on kolme vaihtoehtoa: a) minä olen tyhmä b) Jaskari on tyhmä c) Jaskari on populisti. Tiedä häntä...

Joka tapauksessa kohu on tukkinut verohallinnon puhelinsarjat, aiheuttanut paljon liikkeellä olevan väärän tieton korjaustyötä ja heikentänyt verohallinnon tuottavuutta... Hyvällä säkällä vielä arvostusohjekin vielä avataan ja eduskunta säätää avoimesti lain, että 100000 € arvoisen kiinteistön lahjoituksesta pitää maksaa puolet siitä verosta kuin mikä tulee maksettavaksi 100000 € arvoisten osakkeiden lahjoittamisesta.

Liberaaliudesta ja konservatiivisuudesta

Olen aina kokenut itseni ajatusmaailmaltani liberaaliksi, mutta jotenkin tunnun aina päätyvän konservatiiveiksi väitettyjen ihmisten joukkoon... Tämän erikoisuuden syynä pidän sitä, että liberaaliuden käsite määritellään nykyisin valitettavasti tiettyjen yksittäisten marginaalisten vähemmistökysymysten kautta. Jos liberaalin politiikan perusajatukseksi määritellään se, että täysissä järjissään olevan aikuisen ihmisen tulee saada tehdä mitä huvittaa, kunhan ei mahdottomasti muiden oikeuksia loukkaa, niin kaikki järkevät ihmiset varmasti ovat liberaaleja. Jos edellä mainittuja reunaehtoja noudatetaan, on absurdia lähteä ohjailemaan yksilön käyttäytymistä ajatuksella: valtio osaa paremmin elää elämäsi...

Valitettavasti muutoin kuin talouden osalta liberaaliuden termi on kuitenkin annettu pienten ja kirjavien ryhmien vapaasti ja väärin määriteltäväksi... Kukaan ei varmasti halua paluuta aikoihin, jolloin jokin vapaaehtoisesti valittu muita haittaamaton sukupuolisuuntaus olisi kriminalisoitu tai jotain vastaavaa. Mutta eipä sitä kukaan vaadikaan.

Tulee kuitenkin muistaa, että taloudelliselle liberaaliudellekin tulee väistämättä asettaa tietyt rajat... Sopimukset on pidettävä, varastamista ja toisen omaisuuden vahingoittamista ei tule sallia, oikeustoimikelpoisuus on pätevän sopimuksen edellytys ja niin edespäin. Näkymätön käsikään ei siis toimi, jos yhteiskunta perustuu täyteen anarkiaan ilman mitään sääntöjä.

Sama koskee myös arvoliberalismia. Hyväksyn sen, että kuka tahansa yksilö saa oman uniikin elämänsä viettää kuten parhaaksi näkee, kunhan ei sitä muilla maksata tai muutoin muita kanssaihmisiä liiaksi häiritse. Tässä kaikki varmasti vielä ovat mukana. Olennaista onkin:

1.)Kuinka järjestetään arvovalintojen päättäminen muiden ihmisten puolesta? ja
2.)Mikä kohtuuttomasti haittaa muita ihmisiä?

1.)Harvassa lienevät ne ihmiset, joiden mielestä vakavasti dementoituneella ihmisellä tulee olla täysi päätösvalta kaikista omaa elämäänsä koskevista asioista, puhumattakaan 2-vuotiaista lapsista. Liberaaliuden raja määrittyy aluksi siinä, missä vaiheessa ja kuinka asteittain, voidaan ihmiselle antaa kallisarvoinen oman elämänsä ohjausvapaus ja missä tilanteissa on hänen etunsa mukaista ottaa se pois... On tietysti poliittinen valinta kenelle annetaan oikeus päättää, ketkä ovat kyvyttömiä ohjaamaan omaa elämäänsä. Sitäkin tärkeämpi kysymys on se, millaisia valintoja tehdään sen yksilön puolesta, joka ei itse valintoihin kykene. Luontevaa olisi pyrkiä tietysti ratkaisuun, johon yksilö itse vapaassa, täydessä ymmärryksessä tehdyssä valintatilanteessa päätyisi, mutta mistäs pirusta sen vaikka 1-vuotiaan lapsen kohdalla etukäteen tietää(jos oletetaan, ettei lapsen kasvuympäristö vaikuttaisi hänen tuleviin mielipiteisiinsä...). Näissä tilanteissa joudutaan tekemään valintoja toisen ihmisen puolesta. Näitä valintoja on absurdia lähteä erittelemäään liberaaleiksi tai konservatiiveiksi... Eivät ne ole kumpiakaan. Lähtökohtaisesti ne ovat vain arvovalintoja, jotka ensisijaisesti tulee tehdä demokraattisesti siten, että ihmisten enemmistö määrittelee sen, mikä on vaikka lapsen kasvattamisen osalta oikea arvovalinta.

2.)Kohta kaksi on paljon vaikeampi. Kun siirrytään talouselämän ja omaisuuden suojan ulkopuolelle, on paljon vaikeampi määrittää sitä, mikä aiheuttaa kohtuutonta haittaa muille yksilöille... Onko se minareettitornin huuto vai kirkonkellojen soitto? Joka tapauksessa on selvää, että yksilönvapaus ei voi olla niin laaja, ettei sitä kukaan voi mitenkään rajoittaa... Tai jos on, niin sitten pitää asua erillään kaikista muista ihmisistä. Esimerkiksi seksuaalista käyttäytymistä tulee rajoittaa, jos se haittaa muiden ihmisten oikeuksia: raiskaukset, hyväksikäyttötilanteet, kotirauhan häirintä ja niin edespäin. Kohtuuttoman haitan käsite on tietysti vaikeahkosti määriteltävissä, mutta sen vuoksi poliitikot ovat olemassa. He äänestäjien valtuuttamina tekevät näitä arvovalintoja siitä, missä tilanteissa joidenkin yksilönvapauden käyttötapa kohtuuttomasti muita haittaa. Olen sitä mieltä, että puuttumisrajan pitää olla kohtuullisen korkealla, mutta kyllä sellainen tarvitaan. Kun näitä arvovalintoja tehdään, joudutaan aina rajoittamaan jonkun vapautta. Siten on epäonnistunutta väittää, että jonkin väestöryhmän etujen asettaminen toisten edelle olisi erityisen liberaalia, sillä ei se ole. Kyseessä on vain ratkaisu vapausoikeuksien kolariin.

Käytännön liberaali/konservatiivi -rajaa on kuitenkin ainakin KNL:ssä haluttu välillä vetää johonkin aivan lepikkoon... Liberaali aatemaailma on määritelty siten, että siihen olennaisena osana kuuluu kaiken maailman vähemmistöihin kuulumisen ja niiden vähemmistöelämäntapojen ihannoiminen sekä toisaalta perinteisen suomalaisen elämänmuodon väheksyminen... Ei liberalismin sitä pitäisi olla. Liberaali ihminen ei sano, että homous on hyvä ja naispappeutta vastustava kristillisyys on paha, vaan sanoo, että tee mitä tykkäät, kunhan et muita häiritse ja lainsäädännön osalta käsittelee vain yllämainittuja kohtia 1 ja 2 (joissa tosiasiallisesti jakolinjat vaihtelevat kuin kuin entisen mäkihyppääjän vaimot).

Omat elämäntapani varmasti ovat arkkikonservatiiviset, mutten minä halua muita pakottaa niitä valitsemaan... Omapahan on häviönne, jos muuta valitsette:) (Vähän samoin kuin Katainen puoluekokouksessa sanoi. Hän tosin halusi tuomita Kanervan lailliset elämäntavat; ei muuten varmana olisi tullut potkuja, jos Tukiainen olisi ollut mies ja Ike homo – mutta se on eri tarina).

Kyllä liberaalinkin yhteiskunnan kuitenkin tulisi hyväksyä myös monogamisessa parisuhteessa elävät, punaista lihaa syövät, alkoholia juovat, yksityisautoilevat, ahkerasti työtä tekevät, luterilaiseen kirkkoon kuuluvat ja metsästävät heteromiehet. Nykyisin liberaaliuttaan korostavien henkilöiden puheista heijastuu valitettavan usein ajatusmalli, jonka mukaan hetero, rikoksen uhri, turkistarhaaja, poliisi, lihansyöjä, kristitty ja reserviläinen ovat pahoja sanoja ja toisaalta homo, rikollinen, vegaani, puunhalaaja, muslimi ja sivari ovat oikeita ”vapaamielisiä” valintoja... Riippumatta siitä, millaisia sisäisiä ristiriitoja sanoihin liittyy:)

Ilokseni olen kuitenkin huomannut, että moni järkevä homoseksuaali, kasvissyöjä, muslimi taikka sivari on alkanut kyseenalaistaa tämän ”liberaaliudeksi” kutsutun arvovalintakönttäyksen mielekkyyden ja tunnustanut, ettei heidän elämänmuotonsa taikka suomalaisen hyvinvoinnin suurin uhka ole se työtätekevä, keskivartalolihava, makkaraa syövä ja olutta juova kantaväestöön kuuluva heteromies.

Rikolliset ja puunhalaajat ovat sitten asia erikseen:)