sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Miksei Vanhanen halua käräjille?

Lautakohun tiimoilta oikeustieteen professorit (esim. Frände & Virolainen) ja toimittajat ovat ihmetelleet, miksei Vanhanen vie käräjille tapausta kunnianloukkauksena, jos kerran on syytön. Samassa yhteydessä on aina mainittu, että Ruususen(Kurosen) kirjoituksista Vanhanen oli valmis käräjöimään. Kaikki ovat aina meuhkanneet, että itse marssisin tekemään kunnianloukkaussyytteen, jos moisia väitteitä minuun kohdistettaisiin. Kun asia esitetään oikeassa sävyssä toimittajien ja professorien tapaan, on ensireaktio helposti se, että kyllähän se on outoa, kun Masa ei käräjöi. Itse kuitenkin pidän Vanhasen toimintaa järkevänä, sikäli kuin hän syytön on(mitä tietenkään en voi varmuudella tietää).

Vanhanenhan on sanonut, ettei hän voi pääministerinä jäädä odottamaan tuomioistuinkäsittelyä, vaan haluaa asiaan nopeasti selvyyden. Tällaisen selvyyden Vanhanen eittämättä nopeasti tarvitsee, eikä tämä kunnianloukkausasia ole mitenkään rinnastettavissa Ruusus-jupakkaan.

Jos professoria, toimittajaa tai vaikkapa verovirkamiestä syytetään tällaisesta perättömästä teosta, on ainoa järkevä menettely vaatia oikeuslaitoksen tutkintaa. Kun epäilyt osoittautuvat perättömiksi, syyttömänä epäilty saa varmasti palata entisiin asemiinsa. Jos on ollut aiheettomasti epäiltynä ja vaikkapa virasta pidätettynä, saa menetetyt palkkansa ja monesti saa myös vahingonkorvausta.

Pääministerin asema on erilainen. Vanhanen voidaan koska tahansa erottaa eduskunnan toimesta, olipa hän syytön taikka ei. Jos pitkittynyt prosessi johtaa Vanhasen eroon ja Vanhanen osoittautuu syyttömäksi, ei kukaan takaa hänelle oikeutta palata asemaansa. Koko jupakan ajanhan on kyselty Vanhaselta kohun vaikutusta hallituksen toimintakykyyn. Kuvitellaanpa, mitä seuraisi Vanhasen kunnianluokkauskanteesta.

Ylen lähde on valmis tulemaan esiin todistajana oikaudessa. Jos rikosilmoitus tehtäisiin nyt, olisi oikeuskäsittely edessä tutkintojen, valmisteluiden ja muiden prosessien jälkeen edessä ehkä joskus vuoden kuluttua. Koko tämän ajan lehdissä spekuloitaisiin, onko Ylellä joku salainen todistaja. Aina kun prosessissa tulisi eteen uusi vaihe, kohuttaisiin ja spekuloitaisiin Ylen salaamista todisteista. Hallitus joutuisi siis koko ajan työskentelemään kohun alaisena. Silloin olisi täysin mahdollista, että Vanhanen vaihdettaisiin toiseen pääministeriin kesken oikeusprosessin. Vaikka Vanhanen lopulta todettaisiin syyttömäksi, uusi pääministeri tuskin luovuttaisi Vanhaselle paikkaansa. Nythän jo yleisesti puhutaan, että Kanerva joutui oikeusmurhan kohteeksi, kun hänet erotettiin harmittomien tekstiviestien vuoksi. Eipä silti kukaan esitä, että Stubb ulos ja Kanervalle paikka takaisin... Vanhanen voi pelätä kokevansa Kanervan kohtalon – ihan syystä.

Miksi Ruususen juttu sitten oli erilainen? Kyseisessä jutussa näyttö oli selvä ja kaikkien tiedossa. Se oli luettavissa painetusta kirjasta kaikkien kiinnostuneiden toimesta. Kysymys oli vain oikeusharkinnasta, täyttikö Ruususen ja julkaisijan toiminta jonkin rikoslaissa kriminalisoiden teon tunnusmerkistön. Kaikki siis tiesivät, mitä Vanhanen oli tehnyt, ja pystyivät mielissään harkitsemaan, kuinka tuomittavana toimintaa pitivät.

Ylen jutussa taas kysymys on näytöstä! Yle ei sitä suostu paljastamaan ennen oikeudenkäyntiä. Koko oikeudenkäynnin ajan spekuloitaisiin sitä, mitä siellä rakennustyömaalla 13 vuotta sitten tapahtui. Ruususen asiassa käräjöinti ei siis tuonut kummempaa lisävahinkoa Vanhaselle pitkittyessään, kun taas YLE oikeudenkäynti sitä eittämättä aiheuttaisi. Siksi Vanhanen ei halua viedä asia oikeuden käsittelyyn.

Ylessä tämä tiedetään ja sen takia tuo YLE:n lupaus murtaa lähdesuoja sitten oikeudenkäynnissä on tosi likainen temppu. Vanhanen halutaan erottaa, tietysti mieluiten syyllisenä, mutta syyttömänä tuomitseminenkin kävisi... Onhan sillä kuitenkin niitä toimittajakunnan (ja myös tämän kirjoittajan) mielestä tyhmiä Puutarhakaupunkivisioita.

Professorit eivät ilmeisimmin ymmärrä yhtään politiikkaa, kun luulevat, että syyttömänä julkisuushirressä epäiltynä roikkuminen olisi mahdollista. En hetkeäkään epäile, etteikö Frände vastaavassa tilanteessa marssisi tekemään rikosilmoituksen. Niin vaikeaa kuin se hänelle onkin hyväksyä, Frände ei kuitenkaan ole yhtä tärkeä ihminen kuin Vanhanen(luonnollisesti yhteiskunnallisen merkittävyyden kontekstissa). Frände saisi syyttömänä palata virkaansa eikä häneen kohdistuneet epäilyt johtaisi samanlaiseen kiinnostukseen mediassa. Hypoteettisessa Frändeen kohdistuvassa vastaavassa epäilyksessä mediakiinnostus todennäköisesti olisi samaa luokkaa kuin Nuutilan rattijuopumusten kohdalla. Siis uutiset epäilystä ja sen jälkeen toiset kun oikeuskäsittely alkaisi ja lopulta tiedotus ratkaisusta, muttei mitään Vanhasen tilanteeseen rinnastettavissa olevaa...

Näin se vain on. Kansalaiset ovat eriarvoisia lain edessä. Vanhanen on ainakin osittain syyllinen, kunnes syyttömäksi todistetaan tai mediahässäkkä loppuu, eikä hänen parlamentaarinen luottamuksensa välttämättä kestä niin hidasta syyttömäksitoteamisprosessia, kuin mitä käräjäoikeus tarjoa. Jos olisin syyttömänä Vanhasen asemassa, toimisin samoin. Lisäksi leikkaisin YLE:n rahoja raa'asti.