Maahanmuutosta, kiintiöpakolaisista ja rasismista

Viime aikoina on keskusteltu paljon otsikossa mainituista aiheista ja niin riskialtista kuin tähän keskusteluun osallistuminen onkin, päätin kantaa korteni kekoon.

Suomi on varmasti maa, jossa etniseen taustaan liittyvät ennakkoluulot ovat vahvoja. Omassa lapsuuden kotikunnassani ulkomaalaisväestö koostui yhdestä suomalaisen näköisestä Istanbulissa syntyneestä Berliinissä koulutetusta kauppatieteen tohtorista, joka oli rakkauden perässä Suomeen päätynyt. Mustalaisiakaan ei Laihialla suurissa määrin asunut, mutta aika ajoin Isonkyrön ja Kauhajoen vieraat kotipitäjääni rikastuttivat. No ilmeisesti nykyisin Laihia on monikulttuuristunut muutamalla uudella rakkauden perässä muuttaneella ja täsmällisin väliajoin eri nimellä aukeavan kebabravintolan pyörittäjillä - en tiedä vaihtuuko omistajaperhe aina nimen vaihtuessa.

Laihia varmasti oli ja on edelleen paikkakunta, jossa etninen tausta herättää ennakkoluuloja, niin mainio pitäjä kuin se muutoin onkin. En kuitenkaan pidä tällaista ”maalaisrasismia” kovin huolestuttavana. Suurella osalla ihmisistä kyseessä on tuntemattoman pelko, joka usein haihtuu nopeasti, kun oppii tuntemaan kyseessä olevan ihmisen. Näissä tapauksissa ennakkoluulot varmasti suurelta osin kuitenkin ovat kantaväestön ongelma. Henkilökohtaisia negatiivisia kokemuksia harvalla kuitenkaan mustalaisvähemmistön ulkopuolelta on.

Toki siinä tietysti ongelmia on, että Laihian kaltainen paikkakunta on otollinen alusta vaikka minkälaisen ulkomaalaisvastaisuuden kasvualustaksi, jos sellainen ilmiö suuressa mittakaavassa etenee.

Pienet maalaispitäjät ovat etnisten ennakkoluulojensa ohella(jotka nekin supistuvat sitä enemmän, mitä nopeammin kunnat muodostuvat keskuskaupunkiensa nukkumalähiöiksi) paikkoja, joissa pääsääntöisesti myöskään seksuaalivähemmistöt, poikkeavat uskontokunnat taikka muut vastaavat vähemmisöt varmasti kohtaavat enemmän ennakkoluuloja kuin isommissa kaupungeissa. Ilmeisesti kuitenkin on niin, että isoissa kaupungeissa ennakkoluulot etnisiä vähemmistöjä kohtaan vähentyvät paljon vähemmän kuin esimerkiksi ennakkoluulot seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Tähän syynä on ilmeisesti se, että myös arjen kohtaamiset ovat olleet epämiellyttäviä. Parempi tunteminen ei ole lieventänyt ennakkoluuloja, vaan mahdollisesti on käynyt jopa päin vastoin. Tyypillisenä vertailukohtana voidaan pitää homoennakkoluuloja. On paljon helpompi vastustaa homoutta yleensä, kuin jonkun elämääsi haittaamattoman kunniallisen yhteiskunnan jäsenen taipumuksia erityisesti. Pidän melko ilmeisenä, että kaupungeissa on ollut kysymys ainakin osittain siitä, että sen etniseen vähemmistön elämäntapa ei ole ollut kantaväestön elämää haittaamatonta ja tämä on aiheuttanut koko ryhmään kohdistuvia ennakkoluuloja, jotka eivät johdu siitä, että ei tunne, vaan juuri siitä, että tuntee.

Käytännössä tämä voi ilmetä esimerkiksi kasvavina sosiaali-, tulkkaus-, erityisopetus- ja kotouttamiskuluina, rikollisuutena, järjestyshäiriöinä taikka naisten aseman polkemisena.

Hyvä esimerkki tästä ilmiöstä on varmasti euroopan suuri mustalaisvähemmistö. Maanosassamme on läpi vuosisatojen ollut kaksi merkittävää vähemmistöä: juutalaiset ja mustalaiset. Molempia valtaväestö on sortanut, syrjinyt ja jopa vainonnut. Silti toinen vähemmistö on ollut yliedustettu veropörssin kärkisijoilla, koulutustilastoissa sekä kulttuurielämässä ja aliedustettu vankiloissa, sosiaaliluukulla ja koulunkeskeytyksissä. Toisella vähemmistöllä taas asiat ovat juuri päinvastoin. Jotain juutalaiset siis väistämättä tekevät mustalaisia paremmin, vai väittääkö joku pokalla, ettei euroopan historiassa ole sorrettu juutalaisia.

Tämä on tyypillinen esimerkki siitä, että eri kulttuuritaustan omaavien väestöryhmien elintavoissa on eroja, eivätkä kaikki kulttuurit ole yhtä hyviä. Kun pidämme työntekoa ja koulutusta hyvinä asioita, mutta toisaalta rikoksia, sosiaaliturvan varassa elämistä ja peruskoulun keskeyttämistä huonoina asioina, meidän on pakko tunnustaa, että juutalaisten kulttuurissa on joitain sellaisia hyviä asioita, joita mustalaiskulttuurissa ei ole. Tämä ei tarkoita, että toisessa kaikki on hyvää ja toisessa ei mikään, mutta se antaa yhteiskunnalle oikeuden sanoa, että nämä tietyt arvot ovat sellaisia, mitä yhteiskunnassa halutaan edistää ja nämä toiset taas sellaisia, jotka halutaan kitkeä. Se, että asioihin vastataan näin, ei ole rasismia. Se on toteamus siitä, että meillä on yhteiskuntana arvoja, joita haluamme nostaa jalustalle ja edistää. Arvoja, jotka halutaan muista paremmiksi tunnustaa.

Tiettyjen arvojen parempina pitäminen on eri asia kuin jonkin ulkonäköön perustuvan geneettisen ihmislajittelun kannattaminen. Genetiikasta en lukion oppimäärää enempää tiedä. Oletettavaa kuitenkin on se, että eri alueilla asuvalla väestöllä on erilaiset geeniperimät. Epäilen kyllä, että lainkuuliaisuus, fiksuus tai ahkeruus tuskin korreloivat ihon väripigmenttien kanssa. Ja joka tapauksessa kaikissa populaatiossa sisäinen eroavaisuus on ihan eri mittakaavassa, kuin eri populaatioiden väliset eroavaisuudet.

Genetiikkaan perustuvat ennakkoluulot siis ilmeisesti ovat puhdasta soopaa. Jos ongelmia jossain on, niin ne ovat peräisin niistä arvoista ja käsityksestä oikeasta ja väärästä, johon ihminen kasvaa. Siis näin pelkistetysti ympäristötekijöistä eikä geeneistä.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on arvoja, joista avoimesti voimme olla ylpeitä ja joista voimme sanoa niiden olevan paljon parempia kuin arvot, joita noudatetaan monissa niistä maista, joista Suomeen tulevat ulkomaalaiset ovat kotoisin. Osa näistä arvoista on sellaisia, jotka meillä on oikeus vaatia Suomeen tulijoiden omaksuvan ja osa sellaisia, joiden omaksumista meillä on syytä suosia. Näiden ydinarvojen ulkopuolella vapaassa yhteiskunnassa luonnollisesti saa toimia kuten haluaa.

Meillä on oikeus edellyttää voimassa olevan lainsäädännön omaksumista, paikallisen kielen opiskelua, aktiivista hakeutumista itsensä elättämiseen, sitoutumista naisten ja lasten oikeuksiin, asunto-osakeyhtiön sääntöjen noudattamiseen ja niin edespäin. Jos tietyt etniset ryhmät tekevät paljon rikoksia, saavat muita parempia sosiaalietuuksia tai vaikkapa kieltäytyvät hyväksymästä kerrostalon pyykkihuoneen sääntöjä, on kantaväestön negatiivinen suhtautuminen väistämätöntä, eikä se johdu ennakkoluuloista, vaan negatiivisista kokemuksista. Tällaisiin epäkohtiin puuttumista ei saa vähätellä rasismina, vaan epäsuotavia ilmiöitä tulee vastustaa. Tämä tietysti on vaikeaa, kuten mustalaisten tilanteesta on todettava. Ratkaisuja ongelmiin on haettu vuosia ja silti ongelmat eivät tunnu katoavan. Lisäksi kun tuntemiseen perustuvia epämieluisia kohtaamisia on riittävästi, alkavat muun väestön ennakkoluulot kasvaa liian suuriksi ja suhteiden tulehtuessa syntyy ylilyöntejä myös toiseen suuntaan. Ongelmavyyhti on valmis syntymään.

Tulee muistaa myös se, että ennakkoluuloja ulkopuolisia tulokkaita kohtaan on aina ollut. Ja joissain määrin uudet erilaiset tulokkaat aina joutuvat ansaitsemaan paikkansa yhteisössä. Kuten vaikkapa uusi nuori työntekijä työyhteisössä. Heihinkin monesti ladataan ennakkokäsityksiä iän johdosta, jotka he omalla toiminnallaan joutuvat voittamaan. Tämä ei välttämättä ole reilua, mutta niin se tuppaa olemaan.

Kiintiöpakolaisista

YK on luonut kiintiöpakolaisjärjestelmän, jossa leireiltä poimitaan tietty määrä pakolaisstatuksen omaavia yksilöitä tiettyyn pakolaiskeskukseen, muiden jäädessä leireille. Tämä järjestelmä ja sen humanitaariset perustelut ovat asia, joka tulee uskaltaa ja voida kyseinalaistaa ilman, että kyseessä olisi rasismi. Ensimmäinen kysymys on tietysti se, kuinka suuri määrä kansainvälistä vastuuta tietyn maan olisi syytä kantaa kriiseistä kaukana maailmalla.

Vastaus siihen, paljonko resursseja ja verovaroja maailman pelastamiseen on syytä ohjata, on luonteeltaan poliittinen kysymys. Kun rahat ovat rajalliset, joudutaan aina peilaamaan vastakkain sitä, kuinka paljon resursseja ohjataan maailman vähäosaisille, paljonko omille enemmän tai vähemmän vähäosaisille, paljonko hyvinvointipalveluhillohötön rahoittamiseen ja paljonko työnteolla ansaitusta hyvinvoinnista jätetään työntekijöille itselleen. Tietysti ajatuksena voi olla sekin, että joltain osin maailman parantaminen on myös investoimista, mutta se on oma lukunsa.

Joka tapauksessa mielestäni on vaikea ajatella, että tietty sosiaalisen omatunnon tason määrittäminen taikka sen kohteen valitseminen olisi erityisen rasistista. Toki se voi olla sitäkin, mutta voi valinta perustua muuhunkin. Myös tämä muu voi olla negatiivistä, vaikkapa välinpitämättömyyttä muista ylipäänsä, eikä erityisesti rodun perusteella. Voi se perustua myös aitoon uskoon johonkin muuhun. Vaikkapa huoleen omassa elämässä nähdystä kurjuudesta tai uskoon markkinoiden kyvystä pitkässä juoksussa ratkaista ongelmia paremmin kuin virkatyönä tehdyn maailmanparantamisen. Joka tapauksessa halu leikata maailmanparannusresursseja, voi perustua rasismiin tai johonkin ihan muuhun.

No sitten jos halutaan jonkin verran maailmaa parantaa, tulee kysyä se, onko kiintiöpakolaisjärjestelmä järkevä tapa maailmaa parantaa. Onko siis järkevää ottaa tietty määrä suurella pakolaisleirillä olevista henkilöistä pois leiriltä ja jättää muut sinne. Tietysti näiden yksilöiden kannalta kiintiöpakolaisuus on hyvä juttu, mutta ne, jotka eivät cutista selviä, varmasti hyötyisivät enemmän leirien olojen parantamisesta taikka sotavoiman käytöstä niitä sortajia vastaan, joita pakoon leirille on lähdetty.

Selväähän on, että edes aitoa pakolaisongelmaa ei pystytä ratkaisemaan ottamalla esimerkiksi kaikkia darfurin tai palestiinan leireillä olevia pakolaisia länsimaihin, puhumattakaan alueista, joissa on vain kurjaa ja köyhää.

Onko kiintiöpakolaisjärjestelmä siis paras tapa ottaa sitä globaalia humanitaarista vastuuta? Toinen kysymys on sitten myös se, että ketä sieltä kannattaa ottaa? Ilmeisesti moni maa on valinnut juuri helposti sopeutuvat ja työllistyvät pakolaiset, siis rusinat pullasta. Suomi ilmeisesti on ottanut kaikkein hädänalaisimpia, siis sairaita, vammaisia ja vanhuksia. Näiden kohdalla siis on kyse juuri humanitaarisesta kiintiöpakolaisten ottamisesta, eikä taloudellista hyvinvointia Suomessa lisäävästä maahanmuutosta.

Kiintiöpakolaisten vastaanotosta keskusteltaessa tulisi siis määrittää se, kuinka paljon humanitaarista vastuuta halutaan kantaa ja se, onko kiintiöpakolaisjärjestelmä järkevä tapa kantaa tätä vastuuta. Esimerkiksi lausunnosta, jossa halutaan luopua kiintiöpakolaisjärjestelmästä, ei voida päätellä vielä juuri mitään lausujan kylmyydestä tai rasistisuudesta, jos ei samalla kysytä, miksi luovutaan ja tehdäänkö jotain sijaan.

Koko pakolaisuusjärjestelmä on varsin ongelmallinen, kun se aikanaan on luotu poliittisten toisinajattelioiden turvaksi ja nykyisin sitä yritetään soveltaa leireillä eläviin miljooniin ihmisiin. Maailman on muuttunut, mutta lainsäädäntö ei.

Samanlaisia ongelmia ilmeisesti vielä vaikeampina sisältyy myös muihin ei -työperäisiin maahanmuuttotapoihin, kuten turvapaikanhakujärjestelmiin ja perheenyhdistystapauksiin.

Maahanmuutto ylipäänsä

Maahanmuuttokeskustelussa menee nykyisin iloisesti sekaisin humanitaarisen vastuun kantaminen ja yhteiskunnan edun tavoittelu saamalla uusia työntekijöitä Suomeen. Joskus tavoitteet menevät käsi kädessä, mutta usein tilanne on se, että peruste on vain toinen edellä mainituista. No harvat varmaan vastustavat työperäistä maahanmuuttoa. Tässä asiassa ongelmana vain on se, millaista väkeä nykyinen järjestelmä Suomeen houkuttelee. Jos meillä on korkea veroaste yhdistettyna korkeaan sosiaaliturvaan, ei liene täysin mahdoton päätelmä, että järjestelmä houkuttelee enemmän niitä ulkomaalaisia, joiden ominaisuuksista ei markkinataloudessa makseta kovin paljoa.

Yhdysvaltainen monikultturismihan on pitkälti sitä, että saa maahan tulla, kunhan elättää itsensä työllään ja sitoutuu amerikkalaiseen lainsäädäntöön. Jos ensimmäistä rikkoo, elää köyhyydessä; jos taas rikkoo toista, joutuu vankilaan pitkäksi aikaa. Onko Suomessa samoin? On jotenkin hämmentävää, että euroopassa kehutaan paljon hyvinvointivaltiojärjestelmämme kotouttamisteollisuuteen satsaamia miljoonia ja pyritään hallinnollisesti mahdollistamaan oman kulttuurin, kielen ynnä muun säilyttämistä. Kuitenkin euroopassa kadut palavat, kotouttamispalvelut vievät yhä enemmän resursseja ja amerikka kerää miljoonia ihmisiä tekemään työtä vailla edes oikeutta asua maassa. Tämä kaikki siis terrorismin vastaisesta sodastakin huolimatta. Jossain asiassa amerikkalaiset ilmeisesti ovat meitä eurooppalaisia parempia. Taannoin economistissa otsikoitiin, että USA:n suurin vahvuus on se, että miljoonat ahkerat ja lahjakkaat ihmiset unelmoivat juuri siellä asumisesta. Se oli aika osuvaa.

No hyvinvointiyhteiskuntaamme olemme tuskin purkamassa ja verotuskin vaikuttaa olevan pikemminkin kiristymässä. Tässä tilanteessa meidän kuitenkin tulisi vastata siihen, miten me saamme houkuteltua ulkomailta juuri sellaisia maahanmuuttajia, jotka eivät tavoittele suomalaista sosiaaliturvaa, vaan mahdollisuutta tehdä työtä. Ja nimenomaan siten, että nämä tulijat parantavat huoltosuhdettamme, eli eivät tuo mukanaan kovin montaa yhteiskunnan elättiä. Samalla meidän tulisi tarkkaan miettiä sitä, mihin ulkomaalaisiin muutoin kuin maailmaparannusperustein satsattavat resurssit kannattaa ohjata. Itse uskoisin sen olevan kielikoulutus, ammattikoulutus ja suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen opettaminen, eikä mihinkään vapaaehtoisuuteen perustuen. Samalla meidän tulisi asianmukaisesti ryhtyä tilastoimaan vähemmistöjen rikollisuutta, työttömyyttä, erityisopetuspalveluiden ja sosialiturvan käyttöä ja muita vastaavia seikkoja, jotta poliittisen päätöksenteon pohjaksi saataisiin kurranttia dataa.

Mitenkäs meidän sitten tulisi suhtautua monikulttuurisuuteen? Jos ihmisillä on työtä ja palkkatuloja, he kyllä pitävät huolta omasta kulttuuristaan ja kielestään, jos sen vielä tärkeäksi kokevat. Jos taas haluavat suomalaistua, niin mikäs siinä. Yhteiskunnan ei tähän tarvitsisi puuttua. Kyllähän maassamme jo nyt elää monia kulttuureita ja tapoja ihan ilman yhteiskunnan niihin kohdistamaa positiivista erityiskohtelua tai kannustamista.

Yhteiskunnan tehtävänä ei tule olla erilaisuuden ylläpitäminen. Siihen ihmiset osaavat omilla valinnoillaan pyrkiä. Yhteiskunnan tulee tukea rajoitettua yhtenäiskulttuuria, johon kuuluu esimerkiksi se, että aikuiset ovat töissä, lapset koulussa, naiset vapaita tekemään omat valintansa ja ihmiset elävät aiheuttamatta kohtuutonta harmia muille yhteiskunnan jäsenille.

Tällaisen ulkomaalaispolitiikan vaatiminen ei ole rasismia, kylmää, kuumaa tai edes taskulämmintä. Se on oikeutettua ja järkevää.

Lapuan liike ja maahanmuutto

Lueskelin taannoin iltalukemisena Juha Siltalan kirjan Lapuan liikkeen kyydityksistä. Kuvaus oli varsin mielenkiintoinen, paitsi käytännön kyyditysten järjestämisen osalta niin myös kuvauksena organisaatiosta ja toimijoista. Väistämättä kirjaa lukiessa tuli mieleen nykypäivän maahanmuuttokeskustelu.

30 -luvulla oli legitiimi ongelma, johon kansa halusi ratkaisua. Yhteiskunnassa toimi tietty joukko ihmisiä, joiden toiveena oli kaataa vapaa suomalainen yhteiskuntajärjestys ja korvata se proletaarin diktatuurilla. Ihmisillä oli punakapinan jäljiltä pelko siitä, että enemmin tai myöhemmin taas pyrittäisiin riistämään vapaalta talonpojalta koti, uskonto, isänmaa ja todennäköisesti henkikin. Kumoukselliseen toimintaan haluttiin puututtavan tavalla taikka toisella.

En nyt lähde liiemmälti problematisoimaan kysymystä siitä, tuleeko demokratiaa ja sananvapautta sallia käytettävän myös molempien kumoamiseen tähtäävän liikkeen toimesta, mutta kaiken kaikkiaan sosialismin pelko oli ymmärrettävä ja varmasti monen mielestä legitiimikin.

Kun hallitusvalta ja vakiintuneet puolueet eivät pystyneet vastaamaan ihmisten turvallisuustoiveisiin, syntyi vaihtoehtoinen toimintakanava: Lapuan liike. Siinä kaikenlaiset höseltäjät sattumanvaraisesti ja lain omiin käsiinsä ottaen pistivät sosialismia kuriin, usein väkijuoman voimalla. Ihmisiä pahoinpideltiin, jopa tapettiin, epämääräisin perustein, johtaen oikeutuksen lähinnä isänmaan suojelusta sosialismia vastaan.

Syntyinyt liike oli epämääräisesti organisoitu, mutta se kuitenkin moneen suuntaan legitimoi toisiin yksilöihin kohdistetut väkivallanteot. Jokainen nakkikioskien jonoissa seissyt tietää, että organisaatio, jossa oikeutetusti saa pahoinpidellä alempiarvoisia, kerää tietynlaista porukkaa yhteiskunnassa kuin yhteiskunnassa. Ja niinhän siinä sitten käy, että mopo karkaa pahasti käsistä. Epämääräinen hörhöporukka käytti oman käden oikeutta kohtuuttomasti ja liikkeen alkuperäinen tavoite suojella yhteiskuntaa sosialistiselta vallankumoukselta jäi toissijaiseksi vapaussodan loppuunsaattamisen, puhdistamisen ja hulinointihalun tieltä.

Jos poliittiset päättäjät olisivat olleet riittävän rohkeita, myös toisenlaiseen kehityskulkuun olisi ollut mahdollisuus. Olisi voitu vahvistaa suojeluskuntia ja armeijaa, pelotteeksi kaappausta suunnittelevia kohtaan. Olisi voitu selkeämmin kriminalisoida valtiopetoksen valmistelu ja siihen kiihottaminen sekä lisätä poliisin resursseja ja toimivaltuuksia säädösten valvomisessa. Joissain tapauksissa olisi myös ollut mahdollista rajoittaa sananvapautta siltä osin kuin sitä käytettiin edistämään tavoitetta luopua sananvapaudesta. Lisäksi olisi voitu kihlata Tannerin johtama osa sosialistista liikettä jo ennen sotia ja siten selkeämmin vetää raja ainoastaan pahoihin punaisiin, eikä kaikkiin punaisiin- siis myös demokratiaan sitoutuneisiin sosialidemokraatteihin. Poliitikkojen kyky ja rohkeus kuitenkin pettivät ja kommunismia ryhdyttiin torjumaan hajautetulla, kiihkoilevalla ja humalaisella porukalla – valitettavin seurauksin.

Tästä kehityskulusta voi ottaa oppia nykyisessä maahanmuuttokeskustelussa. Moni ihminen kokee maahanmuuttajien aiheuttavan kohtuutonta haittaa heidän elämänpiirissään. Todelliset haitat syntyvät lähinnä rikollisuutena, sääntöjen noudattamattomuutena ja verovarojen sekä työpanoksen haaskuuna. Ihmiset pelkäävät, että kantaväestöä enemmän rikoksiin - erityisesti seksuali- ja väkivaltarikoksiin - syyllistyvät maahanmuuttajat vahingoittavat heitä tai heidän läheisiään. Kantaväestön jäsenet eivät hyväksy yhteiskunnan perussäännöistä kohtuuttomia erivapauksia vähemmistöille, joille säännöt eivät syystä taikka toisesta sovi. Lisäksi kantaväestö turhautuu siitä, että kotouttaminen, kieli- ja erityisopetuspalvelut, turvapaikkakeskukset ja niiden ympärille rakennettu asiantuntija- ja hallintoverkosto syövät yhä enemmän ja enemmän verovaroja ja työpanosta, jota yhteiskunta tarvitsisi muuallakin.

Nyt tarvittaisiin poliittisia johtajia, jotka uskaltaisivat puuttua tiukalla kädellä keskusteluun ja ennen kaikkea tehdä uudistavia päätöksiä. Ensimmäisenä pitäisi tehdä tiukka rajanveto ja sulkea populismi pois keskustelusta. Olennaista on kertoa, että ulkomaalaiset eivät vie kenenkään työpaikkoja. Jos Suomeen saadaan työtä tekeviä maahanmuuttajia, jotka eivät tuo mukananaan kasaa sosiaaliturvan elättejä ja jotka noudattavat yhteiskunnassa vallitsevaa lainsäädäntöä, eivätkä halua muuttaa sitä perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia rajoittavaan suuntaan, ovat he pelkästään toivottavia yhteiskunnan jäseniä. Mikään ei vie maahanmuuton ongelmakohtien kritikoinnilta enempää uskottavuutta kuin maahnmuuttovastaiset populistiset roska-argumentit.

Kun tehdään ensin selvä raja asialliseen ja aiheettomaan kritiikkiin, ei järkeviä uudistuksia voida torjua kritisoimalla aiheen vierestä ja leimaamalla kriitikoita rasistisiksi hölmöiksi. Kun oikeat ongelmat on seulottu, myös ylilyöntien, virheiden ja kohtuuttomuuksien tapahtuminen voidaan välttää. Kuten 30 -luvulla olisi tullut keskittyä vain ongelmapunikkeihin, niin nyt tulisi puuttua vain ongelmamaahanmuuttajiin.

Tämän jälkeen tulee uskaltaa todeta vakavat rikosoikeudelliset ongelmat, kotouttamisen ympärille syntynyt kasvavasti menoja aiheuttava julkisen talouden kuluerä, pelot suomalaisen yhteiskunnan perusarvojen vastaisten alakulttuurien syntymisestä ja se fakta, että moni ulkomailta tullut maahanmuuttaja(varsinkaan pakolainen/turvapaikanhakija) ei välttämättä ehdi omalla elinaikaisella työllään tuottaa yhteiskunnalle takaisin edes sitä resurssimäärää, joka hänen ja hänen perheensä(sisälsipä se mummot taikka ei) terveydenhuoltoon, kotouttamiseen, kieliopetukseen, erityisopetukseen, sosialitukiin ja muihin kulueriin joudutaan kuluttamaan. Lisäksi tulee tehdä selväksi, että monet näiden maahanmuuttajapalveluiden kantaväestöön kuuluvista palvelutuottajista (kotouttamishallinto, erityisopettajta jne...) ovat pois muusta työstä jo ennestään ongelmallisen rakenteen omaavilla työmarkkinoillamme. Vähiten vaikeaa ei myöskään ole vastauksen löytäminen siihen kysymykseen, miten ilmainen koulutus, korkea sosiaaliturva ja korkeat verot muotoillaan paketiksi, joka houkuttaa ahkeraa ja kyvykästä yksilöä, jolta ilmainen koulutus meni jo ohi?

Kun näistä ongelmista keskusteleminen nyt rasistileiman pelossa jätetään epämääräisille hörhöporukoille, tulisi muistella myös 30-luvun tapahtumia. Haluammeko me jättää tämän asian modernin Lapuan liikkeen omaksi agendaksi, joka hoitaa sitä hajautetulla, kostonhimoisella, kiihkomielisellä ja populistisella tavalla? Tulisi pitää mielessä, että hädän ollessa suurin ja kyvykkään asiamiehen puuttuessa, ihminen turvaa vähän huonompaankin. Kannattaisiko oikeisiin ongelmiin puuttua rohkeasti ajoissa, tehdä korjausliikkeitä ja samalla syödä kannatuspohja pois kiihkomieliseltä ja oikeasti rasistiselta ulkomaalaisvastaisuusliikkeeltä? Moni vakavasti otettava, asiallinen ja varmasti rasismivapaa poliitikko tiedostaa edellä mainittuja ongelmakohtia, muttei uskalla sanoa mitään. Kannattaisiko kuitenkin muistaa, että historiankirjat kirjoitetaan niistä, jotka uskaltavat - hyvässä taikka pahassa?

Helsingin sanomat ja KHO

Helsingin sanomien juttu Somaliaan palautettavaksi määrätystä 26 -vuotiaasta elämäntaparikollisesta on keskusteluttanut paljon viimeaikoina. Allekirjoittanut on yllättäen (: KHO:n karkotuspäätöksen vankkumaton kannattaja ja ainoastaan harmittelee yhden karkotuksen toteutumatta jäämistä. Täytyy myös todeta, ettei Helsingin sanomien toimittajakaarrin negatiivinen suhtautuminen karkotukseen tullut yllärinä. Se vain jotenkin ihmetyttää, että HS:n käsitys Korkeimman hallinto-oikeuden asemasta ja ammattitaidosta voi HS:n mukaan vaihdella niin suuresti sovellettavasta lainsäädännöstä riippuen.

Suomalainen oikeusjärjestelmä tunnetusti lähtee siitä, että ylimmät oikeusasteet, kumpikin osaltaan, tulkitsevat lainsäädäntöä ja antavat lainkäyttöä ohjaavia ennakkoratkaisuja(KHO nyt tietenkään ei ole aivan yhtä puhdas prejudikaattikone, mutta kuitenkin). Siitä, onko korkein hallinto-oikeus ammattitaitoinen, voidaan tietysti olla montaa mieltä, kuten siitäkin ohjaavatko jäsenten tosiasialliset subjektiiviset mielipiteet harkintaa virallisten oikeuslähteiden rinnalla(yläpuolella). Kritiikkiä voidaan ja tulee antaa, jos päätösten uskoo olevan vääriä, mutta jotenkin säällisesti pitäisi kyetä erottamaan lainsäätäminen ja -tulkitseminen ja samoin pitäisi myös yrittää olla johdonmukainen käsitys KHO:n asemasta koko tulkittavan lainsäädännön osalta.

Esimerkiksi itse olen todella surullinen korkeimman hallinto-oikeuden tavasta tulkita vesilakia Vuotoksen altaan rakentamisen kieltävällä tavalla ja toivoisin lakia nopeasti muutettavan rakentamisen mahdollistavaksi. Tunnustan kuitenkin sen, että tilanne on mikä on, kunnes lakia muutetaan. Olen toki voinut lohduttautua sillä, että tuomioistuimet eivät kuitenkaan Suomessa voi juuri kieltää lakien muuttamista, vaikka voivatkin päättää niiden tulkinnasta hyvin laajasti. Jos vesilain ehdotonta luvanmyöntämisestettä koskevaa pykälää muutettaisiin siten, että valtioneuvostolle annettaisiin mahdollisuus antaa poikkeuslupia yhteiskunnan kokonaisedun nimissä, ei korkeimman hallinto-oikeuden jäsenillä olisi enää mahdollisuutta pilata hyvinvoinnin rakentamistyötä Suomessa. (Onneksi Suomessa ei ole USA:n kaltaista perustuslakituomioistuinta, joka ilman minkäänlaista vastuuta kellekään kieltää demokraattisesti säädettyjen lakien soveltamisen, laajentamalla tulkintaa perustuslain jostain kohdasta oman poliittisen mielipiteensä suuntaan).

Oma käsitykseni KHO:n toimivallasta on myös siltä osin yhdenmukainen, että eduskunta voisi halutessaan karkotuksesta huolestuneena säätää, että mikään rikos ei saa koskaan olla ulkomaalaisen Suomessa asumisen este, tai jotain sellaista. Tällöin jatkossa ei lainsoveltamisessa annettaisi vaikutusta nyt tehdylle hyvälle päätökselle. Vähemmistövaltuutettu varmaan juoksisi pää kolmantena jalkana avustamaan pykälien kirjoittamisessa.

HS taas on ottanut toisenlaisen, sanotaan vaikka vasemmistolais-viherrysrelatiivisen, kannan KHO:n päätösten prejudikaattivaikutukseen. Vesilain osalta ei ole ongelmaa kirjoitella jatkuvasti, että asia on tuomioistuimissa loppuunkäsitelty, eikä siihen saa enää poliitikkojen toimesta koskea. Tässä asiassa KHO ei siis ole pelkästään oikeassa vesilaintulkinnassaan, vaan niin oikeassa, ettei saisi edes myöhemmin muuttaa lakia ja muita asiaan vaikuttavia oikeuslähteitä. Tuomiovallan ohella siis lainsäädäntövaltakin oltaisiin valmiita antamaan KHO:lle, kunhan päätös on poliittisesti oikea - tai paremminkin vihertävän vasen.

Mutta mutta... Kun KHO päättää karkottaa somalikriminaalin, niin sehän ei ymmärrä oikeasta laintulkinnasta mitään ja nyt tarvitaan armahdusta Haloselta tai jotakin ulkomaista tuomioistuinta jossain korjaamaan epäpätevän KHO:n huonoa työnjälkeä. Voihan se toki niin olla, että KHO:hon on saatu laadukasta asiantuntemusta ympäristöoikeuden tulkinnasta, mutta ulkomaalaislait ovat paremmin HS:n hippitoimittajien hanskassa, jolloin on pelkästään oikein, että KHO:n ratkaisujen oikeuvaikutuksilla pitää olla näiden asiaryhmien osalla valovuoden pituinen ero.

Kannattaisi varmaan rekrytoida HS toimituksesta muutama hallintoneuvos, jotka päättäisivät, että oikea tapa tulkita ulkomaalaislakia on kerätä Suomeen varkauksiin ja huumekauppaan yhdistetyllä sosiaaliturvalla eläviä nuorukaisia, jotka ovat vapaa-ajalla(ja työssä) taipuvaisia pahoinpitelyihin ja raiskauksiin. Kun tällainen päätös olisi saatu aikaan, niin HS voisi vaikka pääkirjoituksessa linjata, että asia on tuomioistuimissa loppuun käsitelty, eikä lakia saa koskaan poliitikkojen toimesta muuttaa.