Helsinkiläistä siltarumpupolitiikkaa, osa 3.

3. Vaikutukset viraston toimintaan. Tämä on alueellistamisen potentiaalinen pääongelma, jonka kritisointiin alueellistamisen ongelmista aidosti kiinnostuneet ja toisaalta Helsinkiläisten puolustajiksi profiloituvat järkevät henkilöt keskíttyvät.

Ensinnäkin jo aiemmin mainittu henkilöstön vaihtumiskysymys. Selvää on, että jos merkittävä osa viraston vakinaisesta henkilöstöstä vaihtuu, kestää jonkin aikaa ennen kuin toiminta palaa entiselle tasolleen. Vaikka maakunnissa saatavan henkilöstön sitoutuneisuus työnantajaansa saattaa olla Helsinkiä parempaa, siirtymisajan ongelmat voivat olla niin vakavia, ettei aluellistamiseen ylipäätään kannattaisi ryhtyä. Tai ainakin se kannattaisi tehdä käytännössä siten, että virat täytettäisiin maakunnissa vasta kun täytettävät vanhat viranhaltijat jäävät eläkkeelle. Tällöin siirtymät voivat kuitenkin olla yksinkertaisesti liian pitkiä.

Toinen keskeinen ongelma on sidosryhmäyhteistyö. Jos kaikki keskeiset sidosryhmät ovat Helsingissä ja siellä joudutaan jatkuvasti ramppaamaan lähes koko henkilökunnan toimesta, voi aluellistamisen kannattamattomuuskynnys laskea. Jotkut johtajat ja erikoisasiantuntijat tietysti aina matkustavat ja sen takia ei kannata mitään hanketta hylätä. Tosiasiassa kuitenkin monet alueellistetut virastot, kuten Mavi, ovat lähinnä paikallisviranomaisia ja käytännön toimijoita ohjeistavia, jolloin tärkeimmät sidosryhmät ovat hajotettuna ympäri maan. Samoin Mavia koskeva lainsäädäntökin tulee pääosin Brysselistä eikä Helsingistä. Yleisesti voitanee sanoa, että toimeenpanevia virastoja on helpompi siirtää, kuin säädösvalmistelua tekeviä.

Myös jo aiemmin mainitsemanti Aalto -yliopisto on esimerkki valtion hankkeesta, joka pitää tehdä juuri pääkaupunkiseudulle ja sinne pitää voida ohjata myös suurempia resursseja kuin muiden yliopistojen hankkeisiin. Elinkeinoelämää palvelemaan suunnitellun yliopiston tulee olla juuri elinkeinoelämän lähellä... Sinisilmäisimmät tietysti uskovat, että Aalto -yliopistolla haetaan jotain tieteellistä höttöä, eikä kansallista kilpailukykyä... No saahan sitä uskoa.

Se, että kaikkien virastojen kohdalla kuitenkin huudetaan samaa ”pakko olla pääkaupunkiseudulla” -hokemaa, syö uskottavuudelta myös silloin, kun alueellistaminen oikeasti on hölmöä... Kuinka moni muistaa sadun lammaspaimenen sudenhuudoista:) On tilanteista, joissa alueellistaminen ei kannata, mutta niitä eivät voi olla kaikki hankkeet.

Pahimmassa skenaariossa käy niin, että kohu hidastaa alueellistamista, mutta toisaalta paineet maakunnissa kasvavat yliopistouudistuksen suhteen. Kun opetusministeriksi nousi Henna Virkkunen, on olemassa kaikki edellytykset siltarumpupolitikoinnille yliopistouudistuksessa... Aalto -yliopistolle ei saa antaa enempää rahaa kuin muille, ainakaan ei enempää kuin Jyväskylän yliopistolle. Sen jälkeen koko huippuyliopistohanke alkaa vesittyä, kun Otaniemen teekkareille tarkoitettua rahaa joudutaan siirtämään pieniin nais- ja vähemmistötutkimusyksiköihin ympäri maan.

Helsinkiläistä siltarumpupolitiikkaa, osa 2.

2. Toinen kohta on pakko aloittaa tällä vuokrasopimusälämölöllä, jota ovat Hesarin toimittajat jo pidemmän aikaa myllyttäneet. Mukaansa he ovat saaneet muita sankareita, kuten KE Hanna-Leena Hemmingin(tunnettu myös A-Talkista) ja Nykypäivän toimittaja Juha Pärssisen. On annettu kuvaa, jonka mukaan koko jäljellä olevan vuokrasopimuksen kesto jäisi valtiolle tappioksi. Olen tässä pohdiskellut tarjousta, jossa kaikki voittaisivat(ainakin jos uskomme Helsingin sanomia). Allekirjoittanut voisi tarjoutua etsimään tiloille uuden vuokralaisen. Kun HS lähtee siitä, että koko tulevan vuokra-ajan vuokrasumma jää veronmaksajan tappioksi, niin jokainen euro, jonka korvaavan vuokralainen maksaisi, olisi puhdasta voittoa. Vaikkei minulla ole mitään kokemusta alalta ja vaikka menossa on taantuma, epäilen, ettei minulle tuottaisi vaikeuksia vuokrata tiloja eteenpäin vähintään 80%:lla nykyisestä vuokrasta. Vaikka 10 % komissiolla, minun ei tarvitsisi huolehtia enää omasta taloudellistesta tilanteestani ja valtion vuokratappio tippuisi alle kolmannekseen. HS nuoret toimittaja ja Nypän Pärssinen varmaan voisivat minun esitykseeni suostuakin, mutta ehkä Virkkunen HS:ssä ja Iloniemi Nypässä myöntelisivät, että eihän nämä perustoimittajat oikein ymmärrä. Tosiassa kokenut kiinteistöalan ammattilainen saisi varmasti vähintään 95%:a vuokrakertymästä, todennäköisesti 100%.

No vakavasti ottaen vuokrasopimuksissa on kyse tietenkin siitä, että vuokranantajan haluavat rahansa sopimuksen edellyttämällä tavalla, kuten pitääkin, ja valtiolla on velvollisuus tämä asia hoitaa. Kun tilat kuitenkin ovat lähinnä toimistokäytössä, on vuokranantajalle herttaisen sama, kuka siinä on vuokralla, kunhan kiinteistön arvo ei heikkene. Toki heillä voi olla halu siirtotilanteessa tehdä jotain tarkistuksia mahdollisesti jälkeen jääneeseen vuokraan, riippuen vähän alkuperäisen sopimuksen ehdoista, mutta eivät hekään halua tilojen oleva tyhjillään. Lisäksi tällaiset vuokranantajat ovat yleensä institutionaalisia sijoittajia, kuten eläkerahastoja, jotka haluavat ylläpitää suhteita suuren vuokralleottajaan - valtioon. Vuokranantajan intressi on saada oma tuottonsa, ei aiheuttaa vuokralaiselle ongelmia. Ja muuten uskooko joku, että virastoilta vapautuviin, yleensä hyvällä paikalla sijaitseviin tiloihin, ei löytyisi korvaavia vuokralaisia. Kun katsoo vuokrasopimuksesta meuhkaavia henkilöitä, voi todeta, että pikkuapinat on laitettu elämöimään, jotta saataisiin turhasta asiasta kohu. Vakavasti otettavat alueellistamiskritiikot, kuten esimerkiksi Vapaavuori ja Soininvaara, haluavat profiloitua muissa alueellistamisongelmissa.

No sitten oikeisiin kansantaloudellisiin ongelmiin... On selvää, että alkuvaiheessa virastojen siirrosta syntyy kustannuksia, mutta mistä uudistuksista ei syntyisi. Virastot kuitenkin siirretään pysyvästi, jolloin pitkäaikaisvaikutuksiin keskittyminen on olennaisinta.

Tosiasiallisesti monen viraston (ei kaikkien) siirtäminen on kansantaloudellisesti ja valtiontaloudellisesti kannattavaa sekä positiivistä niin pääkaupunkiseudun kuin vastaanottavan paikkakunnan paikallistaloudelle. Helsingin seutu on maamme taloudellinen moottori, jonka ripeä kasvu on kansantalouden kasvun perusedellytys. Helsingin seudun kasvun rajana on juuri toimitilojen ja asuntojen puute, ei työn puute. Kun virkamiehiä, joiden palkka valtakunnallisesti katsoen on hyvä, mutta pääkaupunkiseudun kannalta ehkä keskinkertainen, siirretään muualle Suomeen, heidän käyttämänsä toimistotila yleensä keskustassa tai Pasilassa vapautuu samoin kuin heidän asuntonsa. Toimitilat ja asunnot täyttyvät tämän jälkeen ihmisíllä ja yrityksillä, jotka ovat tilan ja asuntojen puutteen vuoksi jääneet syntymättä, mutta jotka syntyessään maksavat enemmän veroja, niin valtion kuin Helsingin kaupunginkin kassaan. Nämä yritykset eivät myöskään markkinataloudessa syntyisi muualle, kun taas virasto voidaan siirtää.

Vastaanottavalle kaupungille taas virkamiestyöpaikat ovat yleensä hyvätuloisia työpaikkoja, jotka kasvattavat keskiansiotasoa ja verokertymiä. Niiden viemät asunnot ja toimitilat eivät myöskään estä ainakaan yhtä kannattavien yritysten syntyä kuin pääkaupunkiseudulla käytetyt asunnot ja toimitilat. Jos lisäksi joudutaan rakentamaan lisätiloja ja asuntoja johonkin, rakentamisen rajakustannus on paljon pienempi maakuntakeskuksissa kuin se on pääkaupunkiseudulla. Siten sellaisten virastojen, jotka voivat sijaita muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla, sijoittaminen maakuntiin, ei ole kansantaloudellisesti ollenkaan päätöntä. Eri asia ovat Aalto -yliopiston kaltaiset valtakunnallisesti tärkeät hankkeet, jotka kannattaa sijoittaa pääkaupunkiseudulle, koska muualla niiden toiminta ei synnytä samanlaista uutta talouskasvua.

Lisäksi maakuntiin lähinnä sijoitetaan sellaisia virastoja, joihin soveltuvaa työvoimaa paikallisissa oppilaitoksissa koulutetaan(oma lukunsa on, kannattaisiko näitä oppilaitoksia olla nykyinen määrä) ja jolla alueellistamismaakunnassa on erityisosaamista.
Silloin ne parhaimmillaan tukevat paikkakunnalle kehittyvää tietyn alan osaamisklusteria, kuten Seinäjoen maaseutuvirasto elintarvikeklusteria tai lääkelaitos Kuopion terveydenhuoltoteollisuusklusteria. Vähintäänkin ne tarjoavat virastoille uskollisen ja sitoutuneen henkilökunnan. Työntekijöiden perehdyttäminen vie aina aikansa ja on kallista, lisäksi työnantajan pitkälle kouluttaman henkilön menettäminen on aina kalliin investoinnin menetys. Työntekijälle itselleen siirtyminen muualle töihin on usein kannattavaa, mutta menettävälle virastolle ei. Jos hän siirtyy muualle hallintoon tai oman alansa yrityselämän palvelukseen, on siirto joskus yhteiskunnalle hyödyllinen, vaikka se menettävää virastoa harmittaakin. Maakunnassa sijaitseva virasto kuitenkin usein rajaa siirtymismahdollisuuden ulkopuolelle täysin toiselle alalle siirtymisen samalla paikkakunnalla, jolloin yksilöön investoitu osaamispääoma ei mene hukkaan(Helsingissähän jo pelkästään työssäoppimisvalmiudet omaavista oikeasti kyvykkäistä yksilöistä kilpaillaan). Tätä näkökulmaa ei koskaan kuulla Hesarista.

Kaiken lisäksi maakuntiin sijoittaminen todennäköisesti pitkällä aikavälillä pienentää palkkakustannuksia, kun toisaalta työntekijät eivät joudu maksamaan pääkaupunkiseudun elinkustannuksia ja toisaalta työnantaja ei joudu yhtä ankaraan palkkakilpailuun yksityissektorin kanssa, kuin Helsingissä joutuisi. Kun palkkakustannukset pysyvät virkamiesten osalta kurissa on ainakin yksi varma voittaja: yksityisellä työskentelevä suomalainen veronmaksaja. Tätäkään et koskaan kuule Hesarista.

Helsinkiin pitää tietysti myös alueellistetuista virastoista edelleen matkustaa asioita hoitamaan ja se maksaa, mutta jatkuvasti vähemmän. Omalle työpaikallenikin ollaan jo suunnittelemassa sellaisia videokonferenssilaitteita, jotka saa minutkin tuntemaan itseni melkein Jedi -neuvoston jäseneksi – vaikkei se olekaan mikään alueellistamiskohde. Silloin Hesa -kokousten määrä vähenee.

Voidaan siis kokonaisuutena sanoa, ettei alueellistaminen pitkällä aikavälillä välttämättä ole lainkaan kallista, vaikka alussa kustannuksia tietysti tuleekin.

Helsinkiläistä siltarumpupolitiikkaa, osa 1.

Lääkelaitoksen alueellistamisesta on tunnetusti noussut hirvittävä häly. Erityisen tärkeää vastustaminen on luonnollisesti ollut helsinkiläispolitikoille ja -lehdille. Kommentoinnin taso on normaaliin tapaan vaihdellut komentoijan perehtymiskyvyn ja osaamisen mukaan... Osa kohusta on kuitenkin saatu aikaan sellaisella argumentoinnilla, että on väistämättä jäänyt pohtimaan: voiko kommentoija olla noin pihalla vai onko hän vain härski populisti? Kommentoinnit ovat koskeneet pääasiassa muutamaa eri kategoriaa, joita on syytä käsitellä erikseen: 1. Työntekijöiden asema, 2. Virastojen siirtämisen kalleus ja kansantaloudelliset vaikutukset ja 3. Vaikutus virastoiden toimintaan Myös itse käsittelen aiheita samassa järjestyksessä ja eri kirjoituksissa.

1. Alueellistamisen vastustamisessa perusargumenttina on käytetty sitä, etteivät työntekijät halua muuttaa. Elämä on rakennettu yhteen paikkaan ja sieltä muuttaminen on vaikeaa esimerkiksi ystävyyssuhteiden menettämisen pelossa tai puolison työllistymisvaikeuksien vuoksi. Jotkut ihmiset myös ilmeisen aidosti pitävät maakuntakeskuksia erityisen kurjina paikkoina asua(Jotain minulle käsittämätöntä, mutta minulle käsittämättömiä asioita on tietysti paljon). En siis epäile tippaakaan sitä, etteivät monet työntekijät olisi haluttomia muuttamaan muualle, mutta kysymys kuuluukin: Mitäs sillä on väliä?

Työntekijällä on tietysti mahdollisuus vaihtaa työpaikkaa(sen vaikutuksia viraston toimintaan käsittelen kohdassa 3), niin kuin moni lääkelaitoksen työntekijä on tehnytkin. Siirrettävien virastojen työntekijäthän aina kertovat, kuinka koko henkilökunta koostuu pitkälle koulutetuista huippuammattilaisista ja samaan hengenvetoon mainitsevat, kuinka kaikki sidosryhmät aina ovat pääkaupungissa. Jos näin on, niin olisi se perin outoa, jos kyseiset henkilöt eivät kykenisi löytämään korvaavaa työpaikkaa muualta Helsingistä. Viraston siirrostahan yleensä tiedotetaan kuitenkin muutamaa vuotta ennen tosiasiallista töiden siirtoa, jolloin aikaa korvaavan työpaikan etsimiseen on yllin kyllin. Korvaava työ ei kuitenkaan aina ole aivan yhtä autuaaksi tekevä, kuin se mikä alueellistettaessa muualle siirtyy, mutta maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät pysty yhdistämään unelmiensa työpaikkaa ja unelmiensa asuinpaikkaa, jolloin edessä on kompromissi niiden välillä. Tietysti voidaan väittää, ettei yhteiskunnan tule särkeä näitä jo toteutuneita unelmatilanteita, mutta alueellistamispäätös todennäköisesti luo vastaavan tilanteen jollekin toiselle. Voihan pääkaupunkilaisen onni tietysti olla tärkeämpi, mutta silloin mennään siltarumpupolitiikkaan.

Työntekijöiden kurjalla tilanteella meuhkaavat pääkaupunkilaiset ovat siinä mielessä kaksinaismoralistisia, että he ovat aina ensimmäisinä vaatimassa Kemijärven kaltaisissa tilanteissa lisää työvoiman liikkuvuutta rakenteellisen työttömyyden torjumiseksi ja talouskasvun kiihdyttämisessä. Toisin sanoen he vaativat yleensä ihmisiä muuttamaan työn perässä. Tässähän he aina ovat täysin oikeassa, mutta kyllä saman työvoiman liikkuvuuden tulee koskea samalla lailla myös pääkaupunkiseudun asukkaita. Muualta Suomesta on iät ja ajat muutettu työnperässä eikä ole mitenkään kohtuullista kaataa alueellistamishankkeita vain siksi, että osa työntekijöistä ei halua muuttaa. He kuitenkin ovat moneen muuhun työpaikan siirtymisuhan alla elävään verrattuna hyvässä asemassa, koska töiden jatkuminen on varmaa - myös Helsingissä korvaavien tehtävien etsimisen vuoksi - ja koska Helsingistä on helppo löytää myös valtionhallinnon ulkopuolisia töitä.

Sinänsä on mielestäni liiallista pehmeyttä keksiä muuttohaluttomille korvaavia virkoja Helsingissä. Tämä on kaikkiin muihin työttömyyden uhkaamiin verrattuna älytöntä muutosturvapaapomista. Kyllä Voikkaalaiset ja Kemijärveläisetkin joutuvat itse etsimään alueeltaan töitä(monesti huonommin palkattuja) tai muuttamaan muualle... Ja he eivät edes ole nimittäneet itseään huippukoulutettuiksi ammattilaisiksi ja he eivät asu alueella, jossa kaiken järjen mukaan tulisi olla päteville ihmisille korvaavia työpaikkoja.

Myös pääkaupunkiseudun virkamiesten virkasuhde-eduissa täytyisi olla joku kohtuus.