Aluepolitiikka demarien leipälajiksi

Tämä viikko on varmasti ollut synkkä monessa varkautelaisessa perheessä. 630 yksityisen sektorin hyvinpalkattua työpaikkaa on valtava menetys 23000 asukkaan kaupungissa, joka ei edes ole minkään suuremman kaupungin kehyskunta. Lisäksi Varkauden seutu oli jo ennen tätä yksi Suomen heikoimmista seutukunnista.

Kaiken lisäksi menetykset eivät tietenkään jää 600 suoraan paperityöpaikkaan. Tehtaan mukana menee myös valtavan paljon alihankkijoita ja teollisuuden tulipalveluita. Lisäksi tulee muistaa myös kerrannaisvaikutukset; välillisesti myös koko Varkauden palvelusektori on perustunut paperiteollisuuden rahoitukseen. Nyt ennestäänkin heiveröiseltä paikallistaloudelta on putoamassa pohja.

Varkaus on paitsi masentavassa tilanteessa myös vanha demarilinnake. Perinteisesti tällaiset tehtaan ympärille rakentuneet kaupungit ovat olleet demarien vahvinta kannatusaluetta. Nyt yhteiskunnan rakennemuutos ravistelee niitä samaan tapaan kuin teollistuminen ravisutti suomalaista maaseutua.

Kun maalaisliitto/keskustan vanhat ydintukialueet ovat jo suurelta osin väestönsä menettäneet, on keskustakin alkanut yhä enemmän keskittymään juuri maakuntakeskusten puolustamiseen. On nähty, että kun maakuntakeskuksissa on työtä ja tulevaisuutta, pysyy koko maa joten kuten elinvoimaisena. Demarivetoiset tehdaskunnat suurine verokertymineen taas ovat aiemmin voineet paheksua voimakasta verotulojen tasausta ja keskustan siltarumpupolitiikkaa(usein sinänsä aiheesta). Nyt saattavat kuitenkin osat kääntyä.

Kun tehtaat sulkeutuvat, on vaikea nähdä paikkakunnille kovin valoisaa tulevaisuutta. Monella Varkauden kaltaisella paikkakunnalla voi olla edessään hidas näivettyminen. Yhä enemmän kuulemme varmasti myös vasemmistopoliitikkojen vaatimuksia tuesta rakennemuutosalueille. Moni keskustalainen varmasti perustellusti kysyy, miksi nyt rakennemuutosta pitää hidastaa, kun maaseutu sai rauhassa tyhjentyä.

Vaikeaahan se perusteleminen on. On todella kaksinaamaista valittaa vuosikaudet, että ihmisten pitää muuttaa työnperässä pois maaseutupitäjistä, mutta samaa velvoitetta ei saa asettaa tehdaskuntien asukkaille. Tulee ratkaista, auttaako valtio ihmisiä saamaan työtä siellä, missä he asuvat, auttaako valtio heitä muuttamaan työn perässä vaiko jotain siltä väliltä. Argumentteja on suuntaan jos toiseen. Joka tapauksessa on väärin, jos päätökset perustuvat siihen, mitä puoluetta se väestöryhmä äänestää, jonka elinkeinon yhteiskunnan muutos on tehnyt kannattamattomaksi.

Tulee se olemaan melkoinen takinkäännös demareilta, jos he jatkossa ryhtyvät huutamaan lisää ja lisää rahaa kasvukeskuksista ja erityisesti pääkaupunkiseudulta taantuvien alueiden kehittämiseen. Ei kuitenkaan ole mahdotonta, etteikö vasemmisto nousisi jatkossa vähintäänkin keskustan rinnalle vaatimaan vahvaa aluepolitiikkaa.

Paitsi takinkääntöä aluepolitiikan tarpeellisuudesta voimme odottaa demareilta myös toista takinkääntöä. Jos korvaavia työpaikkoja nimittäin saadaan aikaan, ne tuskin tulevat olemaan valtaisan konsernin jättiläistuotantolaitoksia, vaan ne syntyvät pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Näissä työpaikoissa tarvitaan ennen kaikkea joustavuutta ja koko henkilöstön sitoutumista firman kilpailukyvyn säilyttämiseen. Tarvitaan siis enemmän paikallista sopimista. Tehdaskaupunkien rakennemuutos saattaakin tehdä palveluksen koko muulle yhteiskunnalle. Niiden vaikeudet saattavat muuttaa demarien ja ay -liikkeen käsityksiä siitä, mikä on jäsenkunnan etu ja muutos tapahtuisi nimenomaan lähemmäs koko yhteiskunnan etua.

Kaikesta huolimatta toivotan Varkaudelle voimia ja viisautta todella vaikeiden ongelmien ratkaisemiseen.

Vihreää korruptiota?

Keskustan saamasta vaalirahoituksesta edellisissä eduskuntavaaleissa on älämölötty taas kohtuuttomuuksiin asti. Mediasta täytyy kyllä taas kommentoida jotain. Katselin Huomenta Suomesta Tuija Braxin haastattelua ja toimittaja moneen kertaan korosti, että on jotenkin epäilyttävää, jos tuetaan vain yhtä puoluetta. Ei voinut taaskaan muuta kuin ihmetellä toimittajien tyhmyyttä tai todennäköisemmin tahallista vääristelyä. Eikö jotakin puoluetta tai ihmistä tueta vaaleissa juuri sen takia, että sen tavoitteiden toteutumista toivotaan? Samalla logiikallahan voitaisiin ajatella, että on väärin, jos henkilö vaaleista toiseen tekee talkootyötä saman puolueen hyväksi. Omasta puolestani voin todeta, että jatkossakin oma talkootyöni menee lähinnä kokoomuksen hyväksi. Jos media saisi päättää, minun pitäisi oikeastaan varmaan kuulua jollekin oikeusministeriön mustalle listalle.

Mutta mutta... Toimittajaa enemmän minua suututtaa tässä asiassa vihreiden toiminta. Vihreissähän tavataan aina leimata kokoomus ja keskusta elinkeinoelämän rahaa saaviksi marioneteiksi. Toisaalta samalla paheksutaan ammattiyhdistysliikkeen rahan ja palkatun työvoiman käyttööä vasemmiston kampanjoinnin tukena. Vihreät pyrkivät luomaan kuvaa, jonka mukaan he ovat ainoa avoimin kortein pelaava puolue. Se ilmoittaa rahavirtansa ja muutenkin esiintyy avoimuuden keulakuvana. Itse uskon vihreän totuuden olevan ihan jotain muuta.

Jos kaikki muu vaalityön tukeminen avataan, olisi syytä läpivalaista myös luonnon- ja ympäristönsuojeluun keskittyvien yhteisöjen vaalituki. Mitä puoluetta ja minkä puolueiden ehdokkaita nämä järjestöt eniten rahoittavat. Entäs sitten työaika? Olen melkoisen varma, että vähintään osa greenpeacen, maan ystävien, luontoliiton ja muiden vastaavien järjestöjen työntekijöistä on käyttänyt työaikaansa vihreiden vaalityön tukemiseen. Miten se eroaa soppatykeillä seisovista SAK:n työntekijöistä? Se nyt ainakin on varmaa, että kyseisten järjestöjen vaalienalusmainonta on aina ollut koordinoitu tukemaan vihreitä. Eli toiminta on juuri samaa kuin SAK/SDP -kytkös.

Mielestäni tämä ympäristöjärjestöjen ja vihreiden kytkös on kaikkein törkein. Yleensähän SAK:n kohdalla mouhotaan siitä, että veronmaksajat joutuvat haluamattaan lystin rahoittajiksi. Tottahan se on, että jäsenmaksut ovat verovähennyskelpoisia, mutta vihreiden korruptiosta veronmaksajat maksavat vieläkin enemmän. Nämä järjestöt nimittäin ovat uusmaalaisia nuorisojärjestöjäkin kovempia valtionapupumppuja. Niiden osalla tosiasiallisten kannattajien maksuosuus on usein merkittävästi pienempi kuin ammattiyhditysliikkeellä. Ja jos verrataan piilotuen osuutta kaikista järjestön kuluista, väitän ympäristöliikkeiden myös ohjaavan paljon ay-liikettä suuremman osan varoistaan vaalityöhön.

Kaikkein pahin juttu tässä vihreiden tuessa nähtiin kuitenkin silloin, kun ympäristöministeri Lehtomäki halusi leikata ympäristöjärjestöjen tukia ja palkata rahoilla virkamiehiä ympäristöhallintoon. Vihreät raivostuivat ja vaativat, että rahoja ei saa leikata. Perusteena oli tietysti se, että ympäristöjärjestöjen asiantuntijaresurssit ovat tärkeitä ja järjestöt tarvitsevat tukea palkkojen maksamiseen. Näiden järjestöjen asiantuntijaksi pääsemistähän merkittävästi edesauttaa aktiivisuus vihreässä liikkeessa. Ohjaamalla rahaa järjestöille vihreät varmistavat tukea vaalikamppanjoihinsa ja edistävät samalla omien jäsentensä urakehitystä tarjoamalla massiivisen määrän valtion tosiasiassa maksamia työpaikkoja – vihreille. Näistä järjestöistä myös nykyisin helposti noustaan niihin ympäristöministeriön virkoihin, joiden määrää vihreät toki haluavat kasvattaa, kunhan rahat eivät ole pois heidän lähijärjestöiltään. Myös näiden järjestöjen asiantuntijoiden lausuntoihin voidaan perustellusti suhtautua samoin kuin EK:n tai SAK:n asiantuntijoiden lausuntoihin: Jos faktat ovat kunnossa, niin ainakin johtopäätökset ovat poliittisia.

Tämä rakennelma on Suomessa aivan uniikki selänraaputusjärjestelmä, jonka kulut maksaa aina veronmaksaja. Tuloksena saamme myös vahvasti yhteen suuntaan politisoituneen ympäristöhallinnon virkakoneiston, joka ei todellakaan halua jättää poliittisen linjan määrittämistä politikoille ja tyydy valmistelevaan ja toimeenpanevaan rooliin. Jos minä päättäisin, ympäristöjärjestöjen asiantuntijarahoitusta leikattaisiin rajulla kädellä ja säästyneillä rahoilla palkattaisiin virkamiehiä ympäristöhallintoon. Nämä virkamiehet voisivat hoitaa samoja asiantuntijatehtäviä, jotka vihreiden mielestä ovat lainvalmistelussa niin tärkeitä. Vaikkei ympäristöministeriö olekaan suosikkiministeriöni, niin silloin ainakin valinnoissa jouduttaisiin pidättäytymään julkisen viran täyttämisen edellyttämissä vaatimuksessa ja asiantuntijoilla olisi virkavastuu. Tällöin myöskään valtion rahoittamaa asiantuntijatyötä ei välttämättä aina käytettäisi ydinvoiman ja tekoaltaiden vastustamiseen sekä vesistöjä pilaavien lintujen pesimärauhan suojelemiseen. Ja ainakaan virka-ajalla ei tehtäisi vaalikamppanjaa!!!

Tämä kuitenkin pilaisi vihreän korruptiopumpun. Saattaa siis lopulta olla jopa niin, että vihreät eivät ole samanlainen puolue kuin kaikki muutkin, vaan Suomen KORRUPTOITUNEIN puolue. Jos Suomessa olisi aito osaava ja kriittistä journalismia harrastava media, niin vihreiden ja ympäristöjärjestöjen suhteessa olisi tutkivan journalismin paikka. Luulen, että tässä asiassa odottavan aika tulee olemaan pitkä.