torstai 11. helmikuuta 2010

Lainsäätäjää kuohimassa

Perinteisestihän demokratioissa lähdetään siitä, että vapaissa vaaleissa valittu parlamentti säätää lait kansalta saamansa mandaatin nojalla. Tuomioistuinten rooliksi taas on nähty se, että ne sitten päättävät näiden lakien oikeasta tulkinnasta yksittäistapauksissa. Samalla erityisesti ylimmät oikausasteet tietysti antavat myös ennakkopäätöksiä, jotka täydentävät lainsäädäntöprosesseissa syntyneitä normistoja. Systeemiin kuuluu olennaisesti myös se, että tuomioistuinten tulee olla lainsäätäjästä riippumatomia.

Tämä lainsäädäntövallan ja käytännön lainsoveltamisen erottaminen tarkoittaa sitä, että lakeja ei lähtökohtaisesti suoraan yksittäistapauksiin kohdistuviksi ja lakia säätävillä kansanedustajilla ei ole mahdollisuutta ratkaista sitä, miten yksittäinen yhteiskunnan jäsen on säädettyä lainsäädäntöä noudattanut. Kun kansaa edustavan eduskunnan enemmistö tunnistaa epäkohdan vallitsevassa oikeustilassa, on sillä mahdolllisuus muuttaa käytäntöä, mutta vasta seuraavasta tapauksesta alkaen. Se toiminta, joka tehtiin aiemman lainsäädännön(oikeustilan) vallitessa, jää ratkaistavaksi aiemman, vaikka sitten eduskunnan (kansan) enemmistön mielestä väärän, oikaustilan mukaisesti.

Tuomioistuinten ja lainsäätäjän vallanjakoa tuskin kukaan nykyisin kyseenalaistaa... Vai kyseenalaistaako sittenkin?

Rikospoliittisessa keskustelussa on nähtävissä halua yhdistää lainsäädäntövalta ja laintulkinta samoihin - demokratian ulkopuolisiin – käsiin. Välillä rikoksista annetaan rangaistuksia, jotka eivät tunnu vastaavan kansalaisten tai poliitikkojenkaan oikeustajua. Tällöin usein esitetään vaatimuksia rangaistusten koventamisen puolesta. Normaalisti prosessin kuuluisi toimia seuraavasti: Eduskunta havaitsee, että sen kriminalisoiduiksi säätämistä teoista annetaan riippumattomissa tuomioistuimissa nykyisen lainsäädännön pohjalta tietyn suuruisia rangaistuksia. Tämän jälkeen ratkaistaisiin se, mitä näiden tekojen tekemisestä kuuluisi seurata ja miksi. Seuraavaksi selvitettäisiin keinoja muuttaa lainsäädäntöä tätä tavoitetilaa vastaavaksi(toki ratkaisu voisi olla sekin, että nykyinen asiantila todettaisiin hyväksi ja asia jätettäisiin sillensä). Lainsäädäntöprosessin jälkeen tuomioistuimet ratkaisivat tulevat tapaukset uuden säännöstön pohjalta. Tällöin heidän tulisi päätyä (hypoteettisessa) identtisessä tapauksessa erilaiseen ratkaisuun kuin aikaisemmin, jos lainsäädäntöä olisi muutettu.

Syntyykö tällaista keskustelua nykyisin rikosseuraamusten osalta? Ei. Miksei? Siksi, että vastaus kovempia rangaistuksia vaativille on: Rangaistusasteikkoja ei tarvitse muuttaa, sillä laki kyllä mahdollistaisi kovemmatkin rangaistukset... Asteikkoja vaan ei käytettä koko laajuudessa. Hetken päästä toki nousee esiin myös se, että tuomioistuimet ovat poliitikoista riippumattomia, eikä poliitikkojen saa puuttua siihen, millaisia tuomioita tuomioistuimet antavat. Tälle päättelyketjulle sitten media antaa myötätuntoisen vahvistuksen. Tähän vastaukseen rikosseuraamusten tasoon tyytymättömän poliitikon ja äänestäjän pitäisi sitten tyytyä.

Lopputulema on siis se, että pieni vahvalla virassapysymisoikeudella terästetty professio sivuuttaa demokratian. Tuomioistuinlaitos voi todeta, että me emme anna tämän kovempia rangaistuksia, vaikka lain mukaan voisimme ja poliitikkojen pitää säilyttää laki ennallaan, koska halutessamme me riippumattomat tuomioistuimet toki voisimme antaa kovempiakin rangaituksia nykylainkin puitteissa. Mitään ei siis saa tällä lainsäädännön alalla tehdä, elleivät tuomarit niin tahdo, ajattelipa kansan enemmistö asiasta mitä hyvänsä. Ja tähän poliitikot ja äänestäjät myös tyytyvät.

Naps naps... Vaaleilla valitulta eduskunnalta napsaistiin edellisessä kappaleessa lainsäädäntövalta yhdellä oikeudenalalla ja lainsäädäntövalta siirtyi tuomioistuinten hyppysiin lainkäyttövallan oikealle puolelle. Tuomariprofessio kiittää ja toteaa, että kyllä yhteiskuntajärjestyksenä aristokratia aina voittaa demokratian... Äänestäjät ja poliitikot ovat liian tyhmiä ja valta on syytä keskittää valistuneille.

Ansaitsivatko kovempia rangaistuksia vaativat parempia perusteluita ennenkuin hyväksyvät olevansa väärässä?

1 kommentti:

Laura kirjoitti...

Siihen en ota kantaa, että ovatko rangaistukset kovia vai lieviä. Totempa nyt kuitenkin, että eduskunta päätti esimerkiksi, ettei poliisin kirjoittamia sakkoja enään muunneta. Käytti siis sille kuuluvaa lainsäädäntövaltaa. Tuloksena tästä on se, että kaupassa voi maksaa ostoksensa jos huvittaa. Kuitenkaan eduskunta ei ole myöntänyt, että vikaan meni. Myymälänäpistysten lisääntyminen ei kuulemma ole mitenkään sidoksissa tähän lakimuutokseen. Ja lakimuutoshan oli itse asiassa hyvä juttu, sillä sakkovangit vähenivät.

Eduskunta on säätänyt lain, ja muut toimivat sen mukaisesti. Ei ole tuomiosituinten asia ruveta viilaamaan lakia uusiksi. Tuomioistuin toimii niiden lakien kanssa, jotka eduskunta on säätänyt.

Tuomioistuimen on kuitenkin käytettävä sitä rangaistusasteikkoa, minkä lainsäätäjä on asettanut. Ei aina voi käyttää asteikon yläpäätä, sillä silloin se tarkoittaisi että suhteessa törkeämmäksi arvioitavien tekojen, mutta siis sama rikos, rangaistukset olisivat suhteessa lievempiä.

Suurin ongelma lienee siinä, että tässä maassa annetaan rikosten uusijoille, varsinkin väkivaltarikosten, loputtomasti uusia mahdollisuuksia. Jos esimerkiksi tappaa tai raiskaa toisen kerran, on se osoitus ihmisen kykenemättömyydestä elämään yhteiskunnassa vapaana.