keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Liberaaliudesta ja konservatiivisuudesta

Olen aina kokenut itseni ajatusmaailmaltani liberaaliksi, mutta jotenkin tunnun aina päätyvän konservatiiveiksi väitettyjen ihmisten joukkoon... Tämän erikoisuuden syynä pidän sitä, että liberaaliuden käsite määritellään nykyisin valitettavasti tiettyjen yksittäisten marginaalisten vähemmistökysymysten kautta. Jos liberaalin politiikan perusajatukseksi määritellään se, että täysissä järjissään olevan aikuisen ihmisen tulee saada tehdä mitä huvittaa, kunhan ei mahdottomasti muiden oikeuksia loukkaa, niin kaikki järkevät ihmiset varmasti ovat liberaaleja. Jos edellä mainittuja reunaehtoja noudatetaan, on absurdia lähteä ohjailemaan yksilön käyttäytymistä ajatuksella: valtio osaa paremmin elää elämäsi...

Valitettavasti muutoin kuin talouden osalta liberaaliuden termi on kuitenkin annettu pienten ja kirjavien ryhmien vapaasti ja väärin määriteltäväksi... Kukaan ei varmasti halua paluuta aikoihin, jolloin jokin vapaaehtoisesti valittu muita haittaamaton sukupuolisuuntaus olisi kriminalisoitu tai jotain vastaavaa. Mutta eipä sitä kukaan vaadikaan.

Tulee kuitenkin muistaa, että taloudelliselle liberaaliudellekin tulee väistämättä asettaa tietyt rajat... Sopimukset on pidettävä, varastamista ja toisen omaisuuden vahingoittamista ei tule sallia, oikeustoimikelpoisuus on pätevän sopimuksen edellytys ja niin edespäin. Näkymätön käsikään ei siis toimi, jos yhteiskunta perustuu täyteen anarkiaan ilman mitään sääntöjä.

Sama koskee myös arvoliberalismia. Hyväksyn sen, että kuka tahansa yksilö saa oman uniikin elämänsä viettää kuten parhaaksi näkee, kunhan ei sitä muilla maksata tai muutoin muita kanssaihmisiä liiaksi häiritse. Tässä kaikki varmasti vielä ovat mukana. Olennaista onkin:

1.)Kuinka järjestetään arvovalintojen päättäminen muiden ihmisten puolesta? ja
2.)Mikä kohtuuttomasti haittaa muita ihmisiä?

1.)Harvassa lienevät ne ihmiset, joiden mielestä vakavasti dementoituneella ihmisellä tulee olla täysi päätösvalta kaikista omaa elämäänsä koskevista asioista, puhumattakaan 2-vuotiaista lapsista. Liberaaliuden raja määrittyy aluksi siinä, missä vaiheessa ja kuinka asteittain, voidaan ihmiselle antaa kallisarvoinen oman elämänsä ohjausvapaus ja missä tilanteissa on hänen etunsa mukaista ottaa se pois... On tietysti poliittinen valinta kenelle annetaan oikeus päättää, ketkä ovat kyvyttömiä ohjaamaan omaa elämäänsä. Sitäkin tärkeämpi kysymys on se, millaisia valintoja tehdään sen yksilön puolesta, joka ei itse valintoihin kykene. Luontevaa olisi pyrkiä tietysti ratkaisuun, johon yksilö itse vapaassa, täydessä ymmärryksessä tehdyssä valintatilanteessa päätyisi, mutta mistäs pirusta sen vaikka 1-vuotiaan lapsen kohdalla etukäteen tietää(jos oletetaan, ettei lapsen kasvuympäristö vaikuttaisi hänen tuleviin mielipiteisiinsä...). Näissä tilanteissa joudutaan tekemään valintoja toisen ihmisen puolesta. Näitä valintoja on absurdia lähteä erittelemäään liberaaleiksi tai konservatiiveiksi... Eivät ne ole kumpiakaan. Lähtökohtaisesti ne ovat vain arvovalintoja, jotka ensisijaisesti tulee tehdä demokraattisesti siten, että ihmisten enemmistö määrittelee sen, mikä on vaikka lapsen kasvattamisen osalta oikea arvovalinta.

2.)Kohta kaksi on paljon vaikeampi. Kun siirrytään talouselämän ja omaisuuden suojan ulkopuolelle, on paljon vaikeampi määrittää sitä, mikä aiheuttaa kohtuutonta haittaa muille yksilöille... Onko se minareettitornin huuto vai kirkonkellojen soitto? Joka tapauksessa on selvää, että yksilönvapaus ei voi olla niin laaja, ettei sitä kukaan voi mitenkään rajoittaa... Tai jos on, niin sitten pitää asua erillään kaikista muista ihmisistä. Esimerkiksi seksuaalista käyttäytymistä tulee rajoittaa, jos se haittaa muiden ihmisten oikeuksia: raiskaukset, hyväksikäyttötilanteet, kotirauhan häirintä ja niin edespäin. Kohtuuttoman haitan käsite on tietysti vaikeahkosti määriteltävissä, mutta sen vuoksi poliitikot ovat olemassa. He äänestäjien valtuuttamina tekevät näitä arvovalintoja siitä, missä tilanteissa joidenkin yksilönvapauden käyttötapa kohtuuttomasti muita haittaa. Olen sitä mieltä, että puuttumisrajan pitää olla kohtuullisen korkealla, mutta kyllä sellainen tarvitaan. Kun näitä arvovalintoja tehdään, joudutaan aina rajoittamaan jonkun vapautta. Siten on epäonnistunutta väittää, että jonkin väestöryhmän etujen asettaminen toisten edelle olisi erityisen liberaalia, sillä ei se ole. Kyseessä on vain ratkaisu vapausoikeuksien kolariin.

Käytännön liberaali/konservatiivi -rajaa on kuitenkin ainakin KNL:ssä haluttu välillä vetää johonkin aivan lepikkoon... Liberaali aatemaailma on määritelty siten, että siihen olennaisena osana kuuluu kaiken maailman vähemmistöihin kuulumisen ja niiden vähemmistöelämäntapojen ihannoiminen sekä toisaalta perinteisen suomalaisen elämänmuodon väheksyminen... Ei liberalismin sitä pitäisi olla. Liberaali ihminen ei sano, että homous on hyvä ja naispappeutta vastustava kristillisyys on paha, vaan sanoo, että tee mitä tykkäät, kunhan et muita häiritse ja lainsäädännön osalta käsittelee vain yllämainittuja kohtia 1 ja 2 (joissa tosiasiallisesti jakolinjat vaihtelevat kuin kuin entisen mäkihyppääjän vaimot).

Omat elämäntapani varmasti ovat arkkikonservatiiviset, mutten minä halua muita pakottaa niitä valitsemaan... Omapahan on häviönne, jos muuta valitsette:) (Vähän samoin kuin Katainen puoluekokouksessa sanoi. Hän tosin halusi tuomita Kanervan lailliset elämäntavat; ei muuten varmana olisi tullut potkuja, jos Tukiainen olisi ollut mies ja Ike homo – mutta se on eri tarina).

Kyllä liberaalinkin yhteiskunnan kuitenkin tulisi hyväksyä myös monogamisessa parisuhteessa elävät, punaista lihaa syövät, alkoholia juovat, yksityisautoilevat, ahkerasti työtä tekevät, luterilaiseen kirkkoon kuuluvat ja metsästävät heteromiehet. Nykyisin liberaaliuttaan korostavien henkilöiden puheista heijastuu valitettavan usein ajatusmalli, jonka mukaan hetero, rikoksen uhri, turkistarhaaja, poliisi, lihansyöjä, kristitty ja reserviläinen ovat pahoja sanoja ja toisaalta homo, rikollinen, vegaani, puunhalaaja, muslimi ja sivari ovat oikeita ”vapaamielisiä” valintoja... Riippumatta siitä, millaisia sisäisiä ristiriitoja sanoihin liittyy:)

Ilokseni olen kuitenkin huomannut, että moni järkevä homoseksuaali, kasvissyöjä, muslimi taikka sivari on alkanut kyseenalaistaa tämän ”liberaaliudeksi” kutsutun arvovalintakönttäyksen mielekkyyden ja tunnustanut, ettei heidän elämänmuotonsa taikka suomalaisen hyvinvoinnin suurin uhka ole se työtätekevä, keskivartalolihava, makkaraa syövä ja olutta juova kantaväestöön kuuluva heteromies.

Rikolliset ja puunhalaajat ovat sitten asia erikseen:)

4 kommenttia:

Jere L kirjoitti...

Jälleen kerran voin täysin allekirjoittaa mielipiteesi. Vanhaan eurooppalaiseen liberaali/konservatiivi käsitteistöön on sekoittunut amerikkalainen käsitys jossa liberaali tarkoittaa käytännössä vasemmistolaista ja konservatiivi oikeistolaista.

Amerikassa liberaalit kuitenkin usein ovat talouskonservatiiveja mutta arvoliberaaleja ja konservatiivit taas päinvastoin.

Itse kuvailisinkin itseäni ehkä talousliberaaliksi ja tapakonservatiiviksi. Amerikkalaisen arvokonservatiivin voisi ehkä ajatella yrittävän survoa muita omaan oikeaksi katsomaansa muottiin mistä juuri kirjoitit. Valitettavasti normaalissa keskustelussa on vaikea lähteä termeja liberaali ja konservatiivi erikseen avaamaan tavalla jolla ne näen.

Juha M kirjoitti...

Hyvä pohdinta. Liika yksinkertaistaminen ei ole hyvästä. Eikä yhteen hataraan määritelmään perustuvalle pohjalle kannata rakentaa vastakkainasetteluja.

Tuli heti mieleen kasa pilalle bastardoituja termejä:

*Kolmas tie
*Reilu
*Uusliberalismi
...

Näillä ei voi muuta kuin sekoittaa. Kukaan ei voi olla enää varma mitä noilla tarkoitetaan poliittisessa keskustelussa.

Corell kirjoitti...

Kokoomusnuorissa ei onneksi tuskin ole sellaisia ryhmiä tai ihmisiä jotka suorastaan ihannoisivat vähemmistöelämäntapoja tai tuomitsisivat monogamisessa parisuhteessa elävät, punaista lihaa syövät, alkoholia juovat, yksityisautoilevat, ahkerasti työtä tekevät, luterilaiseen kirkkoon kuuluvat ja metsästävät heteromiehet. Mahdolliset yksittäistapaukset on oma lukunsa. Perustellusti voi olla eri mieltä yksityisautoilun mielekkyydestä joissakin tilanteissa, Jumalan olemassaolosta tai metsästämisen tärkeydestä harrastusmuotona. Nämä ovat kuitenkin jo sivukysymyksiä eivätkä korreloi sen kanssa mikä on vasemmistolaista tai mikä oikeistolaista. Vasemmistolaisetkin käyvät kirkossa ja oikeistolaisetkin käyttävät julkisia kulkuvälineitä.

Yleisellä tasolla Kokoomusnuorissa jatkuvasti ilmentyvä ihmisten laatikoiminen liberaaleihin tai konservatiiveihin ilman välimuotoja tai muita määritelmiä on yksisilmäistä putkiajattelua jolla tietoisesti tai tiedostamattomasti luodaan tarpeetonta vastakkainasettelua. Tällaisesta ajattelusta ja puheista olisi päästävä eroon ja puhuttava asioista yksilöidymmin ja puhua enemmän niistä asioista joista olemme samaa mieltä. Kalle Isotalo toi hyvin esiin ongelmallisen arvovalintakönttäyksen mitä ilmenee liberaaliudesta puhuttuaessa mutta myös konservatiivisuudesta puhuttaessa. Asioista tulisikin puhua niiden oikeilla nimillä ja se että joku ajattelee hieman eritavalla joistakin asioista ei ole toiselta pois tai toiselle uhka.

Thomas Taussi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Allekirjoitan tämän myös. Liberaali-sanaa ei juurikaan kannata käyttää yleisesti tarkentamatta sitä esimerkiksi klassiseksi, perustuslailliseksi, länsimaiseksi jne.

On tosiaan eri asia, jos ihminen on henkilökohtaisesti arvoliberaali, kuin että hän kannattaisi jonkinlaista yhteiskunnallista laajempaa avoimuutta.

Lähtökohtainen anarkia ei toimi kaaostilassa, mutta epäjärjestys pyritään ennen pitkää järjestämään entistä vakaammaksi, ellei sitä suunnitellusti haluta hajottaa. Kulttuurievoluutio kiihtyy jonkinlaisen tietynlaisen yksimielisyyden vallitessa ihmisyhteisön pohjalta. Tässä on ero libertaarianarkistien ja paikkoja hajottavien leluanarkistien välillä. Teinikiukuttelija-anarkistit eivät useinkaan edes allekirjoita liberalismia.

Aito vapaus on luonnontilassa myös vastuuta. Vastuuta voi välttää ainoastaan, jos joku muu pakotetaan peittelemään jäljet ja korjaamaan virheet.

Mitään tarkkaa määritettyä rajaa yleisen liberalismin opissa ei ole yksittäisten tapausten kuten mainitsemasi täysi-ikäisyyden tai oikeustoimikelpoisuuden kanssa. Ihan relevanttiahan se on määrittää jonkinlaiset ihmisilliset rajat mm. täysi-ikäisyyteen ja tiettyjen yksiselitteisten ulkoisvaikutusten hallintaan.

Usein poliittisessa kielessä puhutaan pelisäännöistä /sääntelystä. Perustuslailliset säännöt yksilönoikeuksien turvaksi ovat ihan luonnollisia. "Pelisäännöillä" taas ajetaan salakavalasti sääntelyä, jonka
päämäärät ovat kollektivistiset.

Blogissani on ollut keskustelua siitä, menevätkö ihmisen vapaudet ristiin kaikenlaisten ulkoisvaikutusten takia, ja viekö tämä pois liberalistiselta vapaudelta. http://thomastaussi.blogspot.com/2009/11/harhaanjohtava-retoriikka-osa-2.html#comments

Sääntöjä ja rajoitteita voi toki olla. Ne eivät tee liberalismia olemattomaksi kuten 1 ja 0, koska tarkkaa rajaa on vaikea vetää. Sanoisin, että liberalismissa on kuitenkin määritelty melko tarkasti se alue, jolle raja voidaan vetää:
Sääntelyn päämäärät eivät saa olla kollektivistisia, ellei kyse sitten ole aivan välttämättömästä tarpeesta. Esimerkkinä vaikkapa ulkonaliikkumiskielto ja valojen pimentäminen sota-aikana pommitusten välttämiseksi.